Suomen virtuaaliyliopiston kaksivuotinen Julkaisukanavahanke päättyi vuoden 2008 lopussa. Hankeraportti julkaistiin huhtikuussa 2009. Hankkeeseen osallistuivat Jyväskylän yliopisto (koord.), Helsingin yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto sekä Teknillinen korkeakoulu/SVYPA.
Yleisesti:
Erityisesti:
Kokonaistavoitteena oli:
Suunniteltiin ja tuotettiin tuotantokäyttöön DSpace-pohjaisia julkaisuarkistoja
Tehtiin DSpace-julkaisuarkisto /-/ sidosympäristöt-rajapintamääritystyötä
Pilotoitiin sopijulkaisuarkistoihin soveltuvia mustenhallintaratkaisuja
Saatiin kokemusta, näkemystä, tietoa …
”Etenkin sopimusmallityöpajoissa ilmeni sopimusten hallintaan liittyvän työn haasteellisuus. Kyseessä on kompleksinen kokonaisuus, jonka täydelliseen hallintaan kummankaan ratkaisun avulla ei vielä kyetty. Sopimustenhallintaa ei voitu ottaa tuotantokäyttöön hankepartnereiden julkaisuarkistossa. Suurimmaksi ongelmaksi ja tulevaisuuden kehityshaasteeksi nousi eri sopijaosapuolten tarpeiden tukeminen ohjelmistojen avulla. Yksinkertaisissa tilanteissa sopimisen liittäminen suoraviivaisesti julkaisuprosessin vaiheeksi on riittävä toimenpide. Monipuolisten sopimistilanteiden ja monia eri osapuolia koskevien sopimusten tekemisen osalta ohjelmistot eivät tukeneet prosessia riittävästi esimerkiksi tunnistamisen osalta.” [Julkaisukanavahankkeen loppuraportti, 3/2009]
Hankekaudella tehtyä työtä jatketaan korkeakoulujen paikallisten julkaisuarkistojen kehittämisenä. Tampereen ja Jyväskylän Yliopistoallianssi kehittää yhteistä julkaisuarkistoa. Helsingin yliopisto koordinoi Julkaisuarkistojen infrastruktuuri -hanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa julkaisuarkistojen toimintaedellytyksiä Suomessa: teknisen kehitystyön ja infrastruktuurin rakentamisen lisäksi hankkeen tavoitteena on tukea etenkin rinnakkaisjulkaisemisen tarvitsemien prosessien ja käytäntöjen luomista.
Dr.Elma Oy:n sopimustenhallintajärjestelmän jatkokäytöstä on valmisteltu sopimus, jonka mukaan järjestelmä on vuosina 2009-2011 suomalaisisten korkeakoulujen käytettävissä ilman lisensiointimaksua. Ohjelma asennetaan Suomen virtuaaliyliopiston palvelimelle ja on vapaasti asennettavissa myös korkeakoulujen kotipalvelimille. Ohjelmiston käyttöön ja kehittämiseen tarjottava tukipalvelu on maksupalvelutoimintaa.
Kehittämispäällikkö Totti Tuhkanen (totti.tuhkanen(at)vy.fi), SVY:n palveluyksikkö, GSM 040 502 2526
Tulokset
Julkaisukanavahankkeen loppuraportti 24.4.2009 (pdf)
PilotitJYX – Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto
TUT DPub Tampereen teknillisen yliopiston julkaisuarkisto
Käyttöönottohankedokumentaatiota 2009-DC:FEM-sovellusprofiili teksti- ja videomuotoiseten verkko-oppimateriaalien kuvailuun 2/2009 (pdf)
Kartoitus Yliopistoallianssin julkaisuarkisto-toiminnan mahdollisuuksista 1/2009 (pdf)
Tampereen alueen julkaisuarkistoselvitys 2/2009 (pdf)
Tampereen alueen julkaisuarkiston käyttötapausskenaarioita 2/2009 (pdf)
Kehittämishankedokumentaatiota 2006-08Julkaisukanava-kehittämishankkeen esite
Julkaisukanavahanke 2007 (raportti 5/2008, pdf)
Julkaisukanavan koulutusvideot: Käyttö ja ylläpito [polkuavain: Kirjasto]
DSpace-julkaisuarkiston shibbolointi -hankkeen raportti 1/2008
Oikeuksienhallinnan kuvauskielien_vertailuraportti 4/2007 (pdf)
Selvitys yliopitojen materiaaliarkistoista ja mediapalvelimista 12/2006 (pdf)
Sopimustenhallintajärjestelmien hankintatilanne yliopistoissa 10/2006 (pdf)
Tekijänoikeussopimustilanne yliopistoissa" 5/2006 (pdf)
Julkaisukanavahanke on tour7.5.2008 Espoo: Valtakunnalliset virtuaaliyliopistopäivät
17.4.2008 Hämeenlinna: Interaktiivinen tietotekniikka koulutuksessa -konferenssi - Abstrakti: Sopimustenhallintaa julkaisuarkistoihin -- Kalvoesitys
1.- 4.04.2008 Southampton: Open Repositories Conference 2008
22.11.2007 Jyväskylä: Kirjaston 95-vuotisjuhlaseminaari
14.11.2007 Lappeenranta: Itäsuomalaista opetusteknologiaa -päivät
31.10.2007 Jyväskylä: Valtakunnalliset IT-päivät
23.5.2007 Tampere: Triangeli-päivät
21.4.2007 Hämeenlinna: Interaktiivinen tietotekniikka koulutuksessa -konferenssi
28.2.2007 Jyväskylä: Seminaari avoimesta tiedejulkaisemisesta
21.3.2007 Espoo: Valtakunnalliset virtuaaliyliopistopäivät
19.3.2007 Tampere: Avoimet verkkosisällöt opetuksessa -workshop
11.1.2007 Helsinki Julkaisuarkistot-workshop
2.11.2006 Oulu: BIT-päivät 2006