Tavoitteena verkko-oppimateriaalien laadunarviointipalvelun kehittäminen kansallisessa virtuaaliyliopistotoiminnassa.
Tavoitteena on palvelu, jonka avulla voidaan:
Kehittämishankkeessa pilotoitava palvelu tuotteistetaan osaksi SVY:n palveluyksikön organisoimaa palvelutoimintaa.
Refereepalveluhanke sai opetusministeriön rahoituksen vuosille 2007-2008. Hanketta koordinoi Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja mukana siinä olivat Tampereen teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Joensuun yliopisto ja SVY:n palveluyksikkö.
Kevään 2007 aikana hankeryhmä arvioi 4 verkko-oppimateriaalia, yksi jokaisesta hankeyliopistosta. Pilottiarvioinnin tarkoituksena oli testata hankkeessa tuotettuja arviointikriteereitä ja saada kokemuksia arviointiprosessista. Sisällölliseen arviointiin pyydettiin lisäksi kunkin alan asiantuntijoita.
Syksyllä 2007 arviointia laajennettiin kansalliseksi pilotoinniksi. Avoin pilottihaku tuotti 23 hakemusta, joista 21 materiaalia arvioitiin vuosien 2007-2008 aikana. Hankeryhmä teki pohjatyötä myös arvioijaverkoston rekrytoimiseksi. Siihen kutsutaan verkkopedagogiikan asiantuntijoita, eri tieteenalojen asiantuntijoita verkko-oppimateriaalien sisällöllisen arvioinnin tekemiseen sekä ylioppilaskuntien kautta opiskelijajäseniä.
Arvioituja materiaaleja:
Lisätietoja verkko-oppimateriaalien refereearvioinnista antaa kehittämishankkeen koordinaattori Annikka Nurkka, LTY ja kehittämispäällikkö Totti Tuhkanen, SVYPA.
Hankedokumentaatiota 2006-2008:
Hankesuunnitelma 26012006 (pdf)
Esiselvitysraportti (pdf)
Verkko-oppimateriaalien arviointikriteerit (pdf)
Verkko-oppimateriaalien arviointilomake (Word)
Refereepalveluhankkeen vuosiraportti 2007 (pdf)
Verkko-opetuksen arviointiprosessi
Arvioitsijakoulutus:Perehdytysosio (ACP)
Arviointikriteeristö (ACP)
Kokemukset ja palaute (ACP)
Tietoa projektista: