Etusivu > KieKU > KieKU 1/2004 > Uudesta tekijänoikeuslaista

Uudesta tekijänoikeuslaista

Turun yliopiston henkilöstökoulutus järjesti yhdessä oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa marraskuun lopulla tilaisuuden, jossa esiteltiin hallituksen esitystä uudeksi tekijänoikeuslaiksi (HE 28/2004). Pääesiintyjänä tilaisuudessa oli johtaja Jukka Liedes opetusministeriöstä. Liedes on vastannut tekijänoikeusasioista opetusministeriössä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan eli 1980-luvun alusta asti. Hän on myös ollut tekemässä sekä tekijänoikeusdirektiiviä että uutta tekijänoikeuslakia.

Tilaisuuden avasi Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan immateriaalioikeuden yliassistentti Katariina Sorvari, joka myös piti aluksi yleisesityksen lakiuudistuksesta. Sorvari muistutti, että kyseessä on vasta hallituksen esitys, ja jokin osa saattaa joko valiokunta- tai eduskuntakäsittelyssä vaikka muuttua päälaelleen.

Lain voimaantulon aikataulusta

Euroopan parlamentin ja neuvosto antoi 22.5.2001 direktiivin 2001/29/EY tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa. Direktiivissä edellytettiin implementointia kansalliseen lainsäädäntöön 21.12.2002 mennessä.

Suomen edellinen hallitus antoikin esityksen uudeksi tekijänoikeuslaiksi lokakuussa 2002 (HE 177/2002). Sitä ei kuitenkaan ehditty käsitellä ja vahvistaa laiksi, vaan se raukesi eduskuntavaalien vuoksi.

Opetusministeriö työsti sisäisenä asiantuntijatyönä uuden luonnoksen hallituksen esitykseksi, ja se lähti lausuntokierrokselle heinäkuussa 2003. Nykyisen hallituksen lopullinen esitys annettiin maaliskuussa 2004 (HE 28/2004). Sen jälkeen onkin eletty useampi kuukausi hiljaiseloa. Sorvarin mukaan seuraavassa vaiheessa lakiesitys on menossa perustuslakivaliokunnan esittelyyn, ehkä kevätpuolella 2005. Lain voimaan astumisesta ei tietenkään ole mitään takeita, mutta laki saataneen voimaan jo loppukeväästä 2005.

Sopimuslisenssijärjestelmästä (suojatun aineisto käyttö opetuksessa)

Sopimuslisenssi on "tekijänoikeuden yhteisvalvonnan helpottamiseksi ja käyttäjien suojaamiseksi muotoiltu oikeudellinen konstruktio" ja se "muistuttaa vaikutuksiltaan työehtosopimusjärjestelmän yleissitovuutta".

Sopimuslisenssi on eräänlainen "pehmeä rajoitus" tekijänoikeuslakiin. Opetusministeriö tekee vuosittain sopimuksen teosten tekijöitä edustavan järjestön, esim. Kopioston kanssa ja maksaa korvausta suojatun aineiston käytöstä. Sopimuslisenssin nojalla valtion oppilaitoksissa ja virastoissa voi rajoitetusti kopioida esim. sanomalehtiartikkeleja sekä osia kirjoista. Uudessa laissa järjestelmä laajennetaan koskemaan myös digitaalista materiaalia, "opetustoimintaa ja tieteellistä tutkimusta koskevaksi yleiseksi sopimuslisenssisäännökseksi". Lähde ja tekijä on tietysti aina mainittava.

Nykyisen lain mukaan sopimuslisenssisäännös kattaa vain valokopioinnin; digitointiin tai digitaalisen materiaalin käyttöön pitää aina saada erillinen lupa. Liedes kuitenkin katsoi, että "jos printtaaminen on riittävän samantyyppistä kuin valokopiointi, niin sekin voidaan katsoa sallituksi". Tämä tarkoittaisi siis sellaisia tilanteita, joissa jokin artikkeli ensin tulostetaan ja sen jälkeen tuloste kopioidaan opiskelijoille. Sen sijaan esim. cloze-testien tekeminen on edelleen kiellettyä ilman eri lupaa, sillä silloin artikkeliin tehdään muutoksia.

Uusi sopimuslisenssisäännös ei kuitenkaan koskisi teosta, joka on valmistettu opetuksessa käytettäväksi. Näin esimerkiksi kaupallisilla markkinoilla levitettäviä oppikirjoja tai digitaalisia aineistoja ei saisi käyttää sopimuslisenssin perusteella.

Opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa tapahtuvaan valokopiointiin sovellettaisiin edelleen yleistä valokopioinnin sopimuslisenssisäännöstä.

Kuinka kattava sopimuslisenssijärjestelmästä tulee, riippuu tietenkin tekijänoikeusjärjestöjen ja OPM:n sopimuksista. Itse järjestelmä ei vielä itsessään takaa digitaalisten aineistojen vapaata ja laajaa käyttöä opetuksessa. Toivokaamme, että OPM saisi solmittua opetuksen kannalta mahdollisimman kattavat ja edulliset sopimukset!

Suojatun aineiston käyttö kirjastoissa, arkistoissa ja museoissa

Uuden lain 16 §:n pykälän mukaan kappaleiden valmistaminen arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa olisi mahdollista seuraavissa tapauksissa:

  • aineiston säilyttämistä ja sen säilyvyyden turvaamista varten,
  • aineiston teknistä entistämistä ja kunnostamista varten,
  • kokoelmien hallintaa, järjestämistä ja vastaavia kokoelmien ylläpidon edellyttämiä sisäisiä käyttötarkoituksia varten ja
  • vaillinaisen teoksen kappaleen tai useana osana julkaistun teoksen puuttuvan osan täydentämiseksi, jos teosta tai tarvittavaa täydennystä ei ole saatavissa kaupallisen levityksen tai välittämisen kautta.

Kappaleen valmistaminen olisi sallittua millä tahansa tekniikalla, myös digitoimalla analoginen aineisto. Pykälän säännökset mahdollistaisivat kokoelmien hallinnan, järjestämisen ja ylläpidon edellyttämät toimenpiteet esimerkiksi laitoksen sisäistä, suljettua tietoverkkoa hyväksi käyttäen. Kappaleen valmistamisen edellytyksenä olisi, ettei kappaleen valmistamisen tarkoituksena ole taloudellisen edun saavuttaminen.

16 a §:n 1 momentin 1 kohdan säännöksen mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettävä arkisto ja yleisölle avoin kirjasto saa valmistaa omissa kokoelmissaan olevasta vahingoittumiselle alttiista julkistetusta teoksesta kappaleita valokopioimalla tai vastaavalla menetelmällä ja saattaa ne yleisön saataviin lainaamalla. Kappaleen valmistamisen ja lainattavaksi saattamisen edellytyksenä on, ettei teosta ole saatavissa tavanomaisen kaupallisen levityksen tai välittämisen kautta.

Kysyin Liedekseltä, voisiko ajatella, että kielikeskusten vanhoja kelanauhoja ja kasetteja saisi uusien säädösten mukaan digitoida ja saattaa sisäisessä suljetussa verkossa esim. itseopiskeluhuoneen päätteille kuunneltavaksi. Hänen mukaansa kysymys oli vaikea. Siinä kohdassa mennään ehkä jo liian pitkälle. Silloin yksi nauha olisi useamman kuin yhden opiskelijan kuunneltavissa samanaikaisesti.

Joka tapauksessa haluaisin mielelläni tulkita asian siten, että yhden kappaleen – digitoidun kopion – voisi tehdä jokaisesta materiaalista ja antaa sen sitten yhden opiskelijan käyttöön kerrallaan. Ääninauhat ovat "helposti vahingoittuvaa materiaalia" (joku voi vahingossa vaikka tyhjentää koko nauhan!), ja varmuuskopioiden teko kaikesta materiaalista tuntuisi lain hengen mukaiselta toiminnalta.

Lisää tietoa uudesta tekijänoikeuslaista ja muistakin tekijänoikeusasioista löytyy alla olevista linkeistä.

Timo Hulkko, TYKK, VKK:n suunnittelijatimo.hulkko@utu.fi

Tekijänoikeuslinkkejä