Viime vuodet ovat yliopistoissa olleet tavanomaistakin suurempien muutosten aikaa. Tutkintorakenneuudistus on aiheuttanut tarpeen tarkastella kielikeskustenkin opetussuunnitelmia kriittisesti. Valtakunnallisesti ja yliopistoittain on keskusteltu kieli- ja viestintäopintojen ydinaineksista, kuormittavuudesta, laajuudesta ja ajoituksesta uusissa tutkinnoissa. Keskustelu ja arviointi ovat olleet tarpeen, sillä ne ovat samalla saaneet meidät kielikeskusväen tarkastelemaan tarjoamamme koulutuksen sisältöjä ja toteutusta ja terävöittämään argumenttejamme kieli- ja viestintäopintojen merkityksestä akateemisen asiantuntijuuden olennaisena osana. Tutkintorakenneuudistus on tarjonnut hyvän tilaisuuden paitsi itsearviointiin myös dialogiin tiedekuntien kanssa. Hyvin usein tämä on johtanutkin lisääntyneeseen tietoon ja kasvaneeseen arvostukseen molemmin puolin.
Tutkintorakenneuudistuksen ohella on siirrytty uuteen, valtakunnallisesti yhtenäisempään periodijärjestelmään ja uuteen opintojen arviointijärjestelmään. Kun samalla on vielä uudistettu palkkausjärjestelmää, ei ole ihme, että kielikeskusten opettajat ja hallinto jo toivovat seesteisempiä aikoja. Edellä kuvatut muutokset tulevat kyllä varsin pian osaksi normaalia elämänmenoamme. On ollut mukava havaita, että kielikeskusten yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat kiinteytyneet muutosten myötä. Samaan suuntaan vaikuttavat yhteiset valtakunnalliset hankkeet ja tapaamiset sekä eri kielten opettajien ja hallinnon verkostot.
Viime vuoden lopulla aloitti toimintansa opetusministeriön rahoittama ja Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen keskuksen koordinoima kielipoliittinen työryhmä (KIEPO), jota johtaa professori (emer.) Kari Sajavaara. Työryhmän tarkoituksena on arvioida Suomen kielikoulutuksen ja kielikoulutuspolitiikan tilaa ja tehdä ehdotuksia tulevien vuosien linjauksiksi. Työskentelyn erityinen ansio on, että kielikoulutusta tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, elämänikäisenä jatkumona, jossa otetaan huomioon eri koulutusasteiden ja -muotojen keskinäiset suhteet ja siirtymäkohdat. Työryhmän määräaika päättyy helmikuussa 2007 ja uskon, että odotettavissa on kiinnostavia ja raikkaita ehdotuksia tulevaisuuden kielipoliittisiksi linjoiksi.
Suomen yliopistojen kielikeskusten verkosto (FINELC) on liittynyt jäseneksi eurooppalaiseen yhteistyöjärjestöön CercleShen. Toivon, että toimimme aktiivisesti myös tällä rintamalla ja vaihdamme eurooppalaisten kollegojemme kanssa tietoa ja osaamista esimerkiksi Frankfurt-an-Oderissa syyskuun lopulla pidettävässä konferenssissa. Yhteistyö kartuttaa asiantuntijuuttamme, laajentaa näkökulmaamme ja rikastaa työtämme.
Kielikeskusten verkoston oma portaali on uusiutumassa sisällöllisesti ja ulkonäöltään ja tarjoaa kanavan välittää uutta tietoa ja dokumentoida yhteisiä asioita. Tärkeä sisältöalue on Kielikeskusuutiset, joka mahdollistaa kokemusten jakamisen ja niistä keskustelun. Lämpimät kiitokset kaikille kirjoittajille!
Ulla-Kristiina Tuomi, TaYKK, Yliopistojen kielikeskusten johtajien neuvoston puheenjohtajaulla-kristiina.tuomi@uta.fi