Etusivu > LAAKEA > Osahankehaku 2008

LAAKEA-osahankehaku vuodelle 2008

Hakuohjeet

Hakuaika: 15.11.–15.12.2007

LAAKEA-hankkeessa toteutetaan kaksi osahankehakua: ensimmäinen vuonna 2008 ja toinen vuonna 2009.

Osahankkeiden tulee liittyä laadunvarmistukseen ja sen alla erikseen määriteltäviin teemoihin. Hankevaroja ei ole mahdollista myöntää yksittäisten oppimateriaalien tai kurssien valmistukseen.

Kielikeskusten johtajien neuvosto päättää rahoitettavista hankkeista ohjausryhmän esityksen perusteella kokouksessaan 11.1.2008. Tukea voitaneen myöntää 3–5:lle osahankkeelle, jolloin yksittäiselle osahankkeelle myönnettävä määrä olisi keskimäärin 4000–5000 euroa/osahanke.


Teemat

LAAKEA-hankkeen osahankehakujen kattoteemana on Opetuksen ja oppimisen laadunvarmistus, joka jakaantuu vuosittain erikseen sovittaviin alateemoihin. Alateemat noudattelevat keväällä 2007 tehdyn Teemat toiminnoiksi -kyselyn tuloksia, jossa tärkeimmiksi aiheiksi nousivat: 1) aiemmin opitun tunnistaminen ja tunnustaminen: kielitaidon arviointimenetelmät, vaihtoehtoiset suoritustavat ja näyttökokeet 2) työelämän kielitaidon tarpeiden selvittäminen ja menetelmät sekä 3) kurssipalautteen kerääminen ja hyödyntäminen, vastapalaute.

Vuoden 2008 haussa alateemoina ovat

  • kielitaidon arviointi
  • vaihtoehtoiset suoritustavat ja aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen
  • palautejärjestelmät ja palautteen hyödyntäminen

Osahankkeiden arviointikriteerit

  • osahanke kehittää kielikeskusten perustoimintaa ja edistää sen laadunvarmistusta
  • innovatiivisuus (ei tehdä sellaista mitä on jo olemassa)
  • suunnitelman realistisuus:
  • – toteuttamistapa
  • – ajankäyttö/aikataulu (deadline: loppukevät/kesä 2009)
  • – suhde resursseihin
  • osahanke soveltuu ja tuottaa hyötyä usealle kielikeskukselle
  • osahankkeessa on jollakin tasolla tai jossakin roolissa mukana toimijoita useammasta kielikeskuksesta ja se kehittää verkostomaista työskentelykulttuuria
  • jos osahankkeeseen kuuluu atk- tai verkkoaineistoa, on sen teknisen toteutuksen, ylläpidon ja päivityksen oltavat riippumattomat hankkeen päättymisestä

Kuka voi hakea?

Osahankerahoitusta voivat hakea kielikeskusverkostosopimuksen allekirjoittaneiden yliopistojen ja korkeakoulujen kielikeskusten työntekijät. Verkostoon palkatut suunnittelijat eivät voi hakea rahoitusta. Hakemus tehdään osallistuvien kielikeskusten suostumuksella ja sille tulee olla kunkin kielikeskuksen johtajan hyväksyntä.


Näin haetaan

Rahoitusta haetaan lomakkeella, joka löytyy tästä. Hakuaika päättyy 15.12.2007.

Mikäli hakulomakkeen kanssa on ongelmia tai osahankkeeseen olisi tulossa yli 10 osallistujaa, ottakaa yhteyttä Timo Hulkkoon.

Ennen hakemuksen jättämistä kunkin hakijan tulee huolehtia siitä, että oman esimiehen kanssa on sovittu seuraavista asioista:

  • 1. tapa, jolla kielikeskuksen omavastuuosuus toteutuu (ks. alempana kohta Millä perusteilla kustannusarvio tehdään?)
  • 2. osahanketuen käyttösuunnitelma (opetushuojennus, korvaava tuntiopetus tms)
  • 3. tekijänoikeussopimuksen tekeminen, mikäli osahankkeessa on tarkoitus tai mahdollisuus tuottaa jotakin itsenäisen teoksen tunnusmerkit täyttävää materiaalia (esim. hankeraportit, testit, kriteeristöt, palautejärjestelmät).

Hakulomakkeeseen täytettävät tiedot

1. Osahankkeen nimi

2. Osahankkeen osallistujat

  • yhteyshenkilö
  • muut osallistujat (myös heidän tehtävänsä/roolinsa osahankkeessa)
  • osallistuvat kielikeskukset (tarkoittaa myös sitä, että mainitut kielikeskukset sitoutuvat hankkeeseen eli hankkeella on esimiesten hyväksyntä)

(kaikista yllä mainituista henkilöistä: nimi, virkanimike, kielikeskus, puh.nro ja s-posti)

3. Osahankkeen kuvaus

  • tavoitteet ja sisältö
  • kohderyhmä
  • toteutus
  • aikataulu
  • muuta

Osahankkeen kuvauksessa voi mainita myös, onko jotain jo tehty hankkeen hyväksi. Ennen hakemuksen jättämistä syntyneitä kustannuksia ei kuitenkaan korvata.

4. Kustannusarvio

  • osallistujien palkkakustannukset
  • muut kustannukset (esim. kouluttajan palkkiot, "toimistokulut"...)

5. Hankkeen kokonaiskustannukset

  • sisältää myös kielikeskusten (laskennallisen) omavastuuosuuden

6. LAAKEA-hankkeelta haettava tuki

  • eli LAAKEA-hankkeelta anottava rahoitusosuus

Millä perusteilla kustannusarvio tehdään?

Osahankkeeseen osallistuva henkilö sopii järjestelyistä esimiehensä kanssa (ks. edellä kohta Näin haetaan). Ohjeellisena tuntiansiona voidaan pitää virkasuhteisen lehtorin tuntipalkkaa: 17,90 euroa (vaatitaso 5 ja henkipisteet 5) + työnantajakulut n. 25 % / kokonaistyöaikatunti.

Yksityiskohtaiset järjestelyt ja lopullinen tuntiansio voivat vaihdella yhden osahankkeen sisälläkin, koska ne riippuvat kunkin yliopiston omista palkkausperusteista ja henkilöstörakenteesta.

Rahoituksen saamisen edellytyksenä on vähintään kielikeskusten laskennallinen 50 %:n omarahoitusosuus. Kielikeskusten oma osuus voi koostua tukitoimista, osahankkeeseen osoitetusta opettajan tai avustavan henkilökunnan virkatyöstä, osahanketta hyödyttävästä koulutuksesta, teknisen tuen palkkauksesta jne.


Miten hankehakemus käsitellään?

Hakemus lähetetään sähköpostiliitteenä Timo Hulkolle. Hakemus pitää nimetä selkeästi, jotta se erottuu muista hakemuksista (esim. osahankkeen tarkka nimi).

LAAKEAn ohjausryhmä käsittelee hakemukset ja tekee esityksen tuettavista hankkeista kielikeskusten johtajien neuvostolle. Ohjausryhmä voi käyttää apunaan ulkopuolista asiantuntijaa tai asiantuntijoita.

Johtajien neuvosto tekee päätöksen tuettavista osahankkeista kokouksessaan 11.1.2008. Hyväksytyistä hankkeista tiedotetaan FINELCin internetsivuilla heti kokouksen jälkeen.


Raportointi

Osahanketyöskentelyyn kuuluu raportointi työskentelyn etenemisestä LAAKEAn ohjausryhmälle sekä valmiin aineiston kuvaus. Mikäli osahankkeessa tuotetaan verkkoaineistoa, on sen tekninen toteutus kuvattava raportissa kattavasti. Kustakin osahankkeesta tehdään lopuksi kirjallinen raportti, joka julkaistaan FINELCin internetsivuilla.

Yleinen valvonta- ja seurantavastuu on osahankkeeseen osallistuvien kielikeskusten johtajilla.


Keskustelualue niille, jotka haluavat löytää kumppanin osahankkeeseensa

Turun yliopiston Moodleen on luotu keskustelualue niille, joilla on ehkä hyvä idea LAAKEA-osahankkeeksi, mutta ei sopivaa kumppania. Alueen käyttö vaatii avaimen, jonka voi tilata sähköpostitse Timo Hulkolta.


Lisätietoja osahankehausta saa suunnittelijoilta: