Etusivu > Koulutus > TieVie koulutus 2007-2008 > Lähiseminaarit

Lähiseminaarit

TieVie-asiantuntijakoulutukseen kuuluu neljä kahden päivän kestoista lähiseminaaria (yht. 8 lähipäivää). Lähiseminaarien tavoitteena on osallistujien kehittämishankkeiden täsmentäminen ja rajaaminen, opiskeluyhteisön muodostumisen tukeminen ja yhteisen käsitteistön synnyttäminen sekä verkkotyöskentelyn tukeminen. Seminaariohjelmat perustuvat suurelta osin osallistujien omaan yhteistoiminnalliseen työskentelyyn vertais- ja juonneryhmissä. Asiantuntija-alustusten osuus rajoittuu muutamaan luentoon kunkin seminaarin ohjelmassa. Lisäksi seminaarissa saattaa olla erityisteemoista rinnakkaissessioita. Lähiseminaariin valmistaudutaan tekemällä reaktiopaperi. Linkin reaktiopapereiden ohjeisiin löydät kunkin lähiseminaarin kuvauksen yhteydestä. Lähiseminaarien ja niihin valmistavien reaktiopapereiden mitoitus on yhteensä 4 opintopistettä.

Lähiseminaarit ovat oleellinen osa TieVie-asiantuntijakoulutusta ja niihin osallistuminen on pakollista. Mahdolliset poissaolot tulee erikseen korvata. Korvaavat tehtävät löydät oikealta valikosta kohdasta "Korvaavat tehtävät".

Mikäli et pysty osallistumaan johonkin lähiseminaariin, ilmoita siitä järjestäjälle annettuun päivämäärään mennessä (ilmoitetaan jokaisen seminaarin osalta erikseen). Mikäli et peru osallistumistasi ja jätät saapumatta seminaariin, joudumme veloittamaan 100 euron maksun turhien seminaarikustannusten aiheuttamisesta (ks. osallistujasopimus).

Organisatorinen muutos -seminaari, Oulu (30.- 31.8.2007)

Seminaarin tavoitteena on selkiyttää koulutuksen rakennetta, muodostaa vertais- ja juonneryhmät sekä käynnistää ja täsmentää osallistujien kehittämishankkeita. Seminaarissa tarkastellaan korkeakoulua organisaationa, siihen vaikuttavia sisäisiä ja ulkoisia muutostekijöitä, kuten laadunvarmistukseen ja verkostomaiseen toimintaan liittyviä kysymyksiä. Seminaarissa avattuja teemoja syvennetään ja konkretisoidaan sen jälkeen toteutettavalla Organisatorinen muutos -verkkojaksolla. Lisätietoja seminaarista antavat Katja Pura (etunimi.sukunimi(at)oulu.fi) ja Päivi Karjalainen (etunimi.sukunimi(at)oulu.fi).

Pedagoginen muutos -seminaari, Turku (1.- 2.11.2007)

Seminaarin tavoitteena on valottaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön liittyvää pedagogista muutosprosessia osana laajempaa korkeakouluopetuksen kehittämistyötä. Seminaarissa käsitellään ajankohtaisia pedagogisia teorioita, opetuksen laadun elementtejä, korkeakouluopetuksen ja verkkopedagogiikan tulevaisuuden visioita sekä pedagogisten valintojen merkitystä tvt:n opetuskäytön kontekstissa. Seminaarissa avattuja teemoja syvennetään ja konkretisoidaan sen jälkeen toteutettavalla Pedagoginen muutos -verkkojaksolla. Lisätietoja seminaarista antavat Tomi Jaakkola (etunimi.sukunimi (a) utu.fi) ja Päivi Laine (etunimi.sukunimi (a) utu.fi).

Pedagoginen muutos -lähiseminaarille on avattu oma blogi. Blogin tarkoituksena on toimia vuorovaikutteisena tiedotus- ja keskustelukanavana järjestäjien ja osallistujien välillä. Blogiin voit kirjoittaa vaikka heti tuntemuksiasi seminaarin lähestyessä tai kommentoida seminaaripäivien aikana asiantuntijalaustuksien ja rinnakkaissessioiden antia.

Arviointi-seminaari, Jyväskylä (10.- 11.1.2008)

Arviointi-lähiseminaarin tavoitteena on laajentaa osallistujien laatutietoisuutta korkeakoulujen opetustoiminnan yleisen kehittämisen ja verkko-opetuksen alueella sekä aloittaa Arviointi-verkkojakson työskentely. Seminaarissa avataan luentojen ja esimerkkien avulla opetuksen laadun, koulutustoiminnan arvioinnin ja uuden teknologian opetuskäytön kehittämisen näkökulmia. Seminaarissa aloitetaan oman hankkeen laatumallin rakentamista, jonka pohjalta arviointi -verkkojaksolla laajennetaan tarkastelua kohti oman organisaation toiminnan keskeisiä laatutekijöitä, laatutyön malleja ja välineitä sekä verkko-opetuksen laadun hallintaa. Lisätietoja seminaarista antavat Markku Närhi (etunimi.sukunimi (a) cc.jyu.fi) ja Antti Auer (sukunimi (a) jyu.fi).

  • Ohjelma
  • Reaktiopaperikirjallisuus
  • Korvaava tehtävä
  • Anna palautetta seminaarista

Päätösseminaari, Espoo (5.- 6.5.2008)

Päätösseminaarissa esitellään TieVie-asiantuntijakoulutuksen kehittämishankkeita sekä arvioidaan hankkeita ja koulutusta. Seminaarin keskeisenä ideana on antaa ideoita ja ajatuksia kehittämishankkeen etenemiseen koulutuksen jälkeen. Lisätietoja Espoon lähiseminaarista antaa TieVie-suunnitteluryhmän Anna-Kaarina Kairamo (etunimi.sukunimi (a) tkk.fi).