Tampereen yliopiston opetuksen ja oppimisen kehittämispalkinto informaatiotieteiden tiedekunnalle
julkaistu 19.12.2005 09:20
(muokattu 20.8.2009 11:06)
Tampereen yliopiston opetuksen ja oppimisen kehittämispalkinto Ällästikku myönnettiin tänä vuonna informaatiotieteiden tiedekunnalle ja sen laitosten HOPS-vastuuopettajille eli henkilökohtaisten opintosuunnitelmien vastuuopettajille. Palkinnon perustelussa tiedekuntaa ja sen laitoksia kiitetään "esimerkillisesti yhdessä suunnitellusta ja hyvillä mielin toteutetusta henkilökohtaisten opintosuunnitelmien käyttöönotosta". Palkitsemista esitti yliopiston opetusneuvosto, ja palkinnon jakoi valmistuneiden juhlassa perjantaina 16. joulukuuta opetuksen kehittämispäällikkö Markku Ihonen.
Tänä vuonna haluttiin palkita erityisesti opettajia ja muuta henkilökuntaa, jotka ovat toiminnallaan mahdollistaneet sen, että henkilökohtaisten opintosuunnitelmien käyttöön otto ja hyödyntäminen on onnistunut hyvin informaatiotieteiden tiedekunnassa.
Ällästikku-palkintoa on jaettu vuodesta 1996. Palkintoon kuuluu kunniakirja ja nimellinen rahasumma, joka on viime vuosina ollut 4 000 euroa.