SVY:n asianomistajaryhmien toiminta käynnistyy 24. lokakuuta Tampereen yliopistolla
julkaistu 19.10.2005 15:10
(muokattu 20.8.2009 11:06)
Yliopistot ovat SVY:n johtoryhmän pyynnöstä nimenneet edustajansa SVY:n asianomistajaryhmiin. Ryhmien toiminta käynnistyy yhteisessä työpäivässä Tampereen yliopistolla 24. lokakuuta. Asianomistajaryhmien ensimmäinen toimikausi on SVY:n konsortion kokoukseen 8.2.2006 saakka ja tärkein tehtävä SVY:n strategian toimeenpano-ohjelman laatiminen. Lisäksi ensimmäisellä toimikaudella suunnitellaan asianomistajaryhmien jatkotoiminta strategiakauden 2005-2010 aikana.
Asianomistajaryhmien toiminnan käynnistäminen on osa SVY:n strategiaa. SVY:n asianomistajaryhmät ovat yliopistojen asiantuntijoista koottuja työryhmiä, jotka valmistelevat SVY:n strategian toimeenpanoa, toimeenpanon vaatimaa hankekarttaa ja jatkossa huolehtivat hankkeiden etenemisestä yliopistoissa. Asianomistajaryhmiä on yksi kutakin SVY:n strategista tavoitetta kohden.
Asianomistaryhmät ja yliopistokohtaiset edustajat Ohjelma 24. lokakuuta Ilmoittautumiset perjantaihin 21. lokakuuta klo 14:ään mennessä:
svy-sihteeristo@vy.fi Asianomistajaryhmien aikaisemmasta valmistelusta SVY-yhdyshenkilöpäivässä 27.5.2005:
Tiivistelmä AOR-toiminnasta Ryhmätyöpajan muistiinpanoja SVY:n strategia