Painopiste vaihto-opiskelusta vieraskielisiin tutkinto-ohjelmiin

Korkeakoulujen vieraskielisen opetuksen painopiste on siirtynyt lyhytaikaisesta vaihdosta kokonaisen tutkinnon suorittamiseen toisessa maassa. Syynä tähän on halu saada ulkomaiset opiskelijat jäämään opintojensa jälkeen Suomeen ja Bolognan prosessin kohdistama huomio tutkintojen kehittämiseen. Lisäksi vieraskielinen opetus on muuttunut osaksi korkeakoulujen normaalia perusopetustarjontaa. Tiedot käyvät ilmi Korkeakoulujen arviointineuvoston toteuttamasta korkeakoulujen vieraskielisen opetuksen seuranta-arvioinnista, joka on jatko vuonna 1999 ilmestyneelle arvioinnille.

Vieraskielisiin ohjelmiin hakevien opiskelijoiden määrä on kasvanut, mutta valintakokeisiin osallistuvien määrä ei ole noussut samassa suhteessa. Ammattikorkeakouluissa uusien opiskelijoiden rekrytointi on systemaattisempaa kuin yliopistoissa. Opiskelijoiden saama ohjaus on kehittynyt, mutta ohjauksen painottuminen opintojen alkuvaiheeseen nähdään ongelmallisena. Ohjausta tulisi kehittää koko opiskeluajan kattavaksi ja systemaattisemmaksi. Kieli tai materiaalien saatavuus englanniksi ei enää ohjauksessakaan ole ongelma.

Aiempaa korostuneemmin nousi esiin opiskelijoiden integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Opetusryhmien muodostaminen suomalaisista ja ulkomaisista opiskelijoista edistää sekä ulkomaisten opiskelijoiden integroitumista että suomalaisten kotikansainvälistymistä. Suomen tai ruotsin kielen ja suomalaisen kulttuurin kurssit ovat vain harvoissa ohjelmissa pakollisia, mutta niille näyttäisi olevan nykyistä enemmän kysyntää.

Opettajien koulutuksessa tulisi yhdistää korkeakoulupedagoginen osaaminen ja vieraalla kielellä opettaminen, joka oli vuonna 1999 valmistuneen varsinaisen arvioinnin keskipisteenä. Seuranta-arvioinnin vastausten perusteella näyttää siltä, että kielen merkitystä ei enää samassa määrin pohdita. Opettajien ja opiskelijoiden kielitaitoa pidetään hyvänä tai erinomaisena, ja opetus mielletään ensisijaisesti substanssiopetukseksi, jossa kieli on vain välineen roolissa.

Vieraskieliset ohjelmat ovat vuoteen 1999 verrattuna selvemmin osa korkeakoulujen normaalia opetustarjontaa, eikä etenkään yliopistoissa samaa opetusta enää tarjota suomeksi ja englanniksi. Opetus myös rahoitetaan osana muuta perustutkinto-opetusta. Koulutusta tulisikin kuitenkin vielä selvemmin suunnata aloille, joilla juuri kyseisellä korkeakoululla on erityisosaamista ja jolle on tarvetta.

Vieraskielisten ohjelmien rinnalle tarvitaan edelleen lyhyempiä ohjelmia sekä opiskelijoiden liikkuvuuden että suomalaisten opiskelijoiden kotikansainvälistymisen tukemiseksi. Perustutkinto-opiskelun aikana suoritettu ulkomainen opiskelujakso kehittää kansainvälistymistä tukevia asenteita ja luo pohjaa myöhemmälle työvoiman liikkuvuudelle. Myös lyhytkestoiset ohjelmat tulisi muotoilla tavoitteellisiksi kokonaisuuksiksi.

Arviointikysely sisälsi kysymyksiä sekä arvioiduille ohjelmille itselleen että korkeakoulun keskushallinnolle. Se lähetettiin vuoden 1999 arvioinnissa kohteena olleille korkeakouluille, joten kokonaiskuvaa korkeakoulujen vieraskielisen opetuksen nykytilanteesta se ei anna. Koska seuranta toteutettiin vasta kuusi vuotta varsinaista arviointia myöhemmin, ei siinä keskitytä pelkästään aiemman arvioinnin vaikutusten selvittämiseen. Kansainvälistymisen ja korkeakouluopiskelijoiden liikkuvuuden merkityksen vahvistuminen ja osittainen muuttuminen edellytti myös kansainvälistymisen tarkastelua kokonaisuudessaan. Siksi raportti sisältää myös artikkelin vieraskielisen opetuksen kontekstin muutoksesta.

Arviointiraportti
S. Lahtonen & R. Pyykkö: Korkeakoulujen vieraskielisen opetuksen arvioinnin seuranta. Korkeakoulujen arviointineuvoston verkkojulkaisuja 6:2005 on saatavilla Korkeakoulujen arviointineuvoston sivulta