Kansainvälinen opetusteknologian standardointiin liittyvä kokoussarja Turussa 10.-17. maaliskuuta
julkaistu 8.12.2005 13:05
(muokattu 20.8.2009 11:06)
Turun yliopistolla järjestetään kansainvälinen opetusteknologian standardointiin liittyvä kokousten sarja 10.-17. maaliskuuta 2006. Turussa pidetään ISO/IEC JTC1 SC36 yleis- ja työryhmäkokoukset ja niihin osallistuu yli viisikymmentä opetusteknologian standardoinnin huippuosaajaa eri maanosista. SC36 (Standards for Learning, Education and Training) on viisi vuotta toiminut organisaatio, jonka varsinainen työ tapahtuu seitsemässä eri työryhmässä (WG, workgroup) ja muutamassa väliaikaisessa ryhmässä (RG, Rapporteur Group ja Ad Hoc Groups). Työryhmäkokousten tarkkaa aikataulua ei ole vielä sovittu, mutta yleiskokous pidetään kahdessa osassa 13. päivä maanantaina aamupäivällä ja 17. päivä perjantaina koko päivän. Alustavasti on sovittu, että WG4 aloittaa jo 10. päivä perjantaina ja se kokoontuu myös viikonloppuna ja muutamana päivänä seuraavalla viikolla. Loput työryhmät kokoontuvat alkaen 13. päivä maanantaina iltapäivällä ja jatkaen tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Työryhmien kokoukset pidetään osittain samaan aikaan. Kaikkien kokousten työkieli on englanti.
Työryhmät pähkinänkuoressa:
WG1 Vocabulary Sanastoryhmän edellisen kokouksen pöytäkirja. Suomi on ollut aktiivinen toimija tässä työryhmässä.
WG2 Collaborative Technology Edellisen kokouksen päätökset. Äänestyksessä
Text of FCD 19778-1, Collaborative Technology - Collaborative Workplace - Part 1: Data Model (äänestysaika loppuu 2006-02-19). Äänestyksessä
Text of FCD 19780-1, Text-based Collaborative Learning Communication (äänestysaika loppuu 2006-02-27).
Kiinnostavasta nimestä huolimatta ei kovin merkityksellinen työryhmä Suomen kannalta.
WG3 Participant Information Edellisen kokouksen päätökset. Aloitti edellisessä kokouksessa mm. kompetensseja käsittelevän työn (Conceptual Reference Model for Competencies and Related Objects). Suomi ei ole voinut olla resurssipulasta johtuen kovin aktiivinen toimija tässä työryhmässä.
WG4 Management and Delivery Edellisen kokouksen päätökset. Äänestyksessä
CD 19788-1, Metadata for Learning Resources - Part 1: Framework (äänestysaika loppuu 2006-01-19). Käsittelyssä
FPDISP 24725-2, Profile of Rights Expression Language (REL). Suomi on ollut aktiivinen toimija tässä työryhmässä.
WG5 Quality Assurance Edellisen kokouksen päätökset.
SC36:n laatustandardi: FDIS 19796-1, Quality Management, Assurance and Metrics - Part 1: General Approach. Suomi ei ole voinut olla resurssipulasta johtuen aktiivinen toimija tässä työryhmässä. Lisätietoja Lassi Nirhamolta ja
Rolf Lindneriltä.
WG6 Standardized Profiles Edellisen kokouksen päätökset. Ei kovin tuloksekas työryhmä.
WG7 Culture/Language/Human-Functioning Activities Edellisen kokouksen päätökset. Äänestyksessä
FCD 24751-1, Individualized Adaptability and Accessibility in E-learning, Education and Training Part 1: Framework (äänestysaika loppuu 2006-03-03). Äänestyksessä
FCD 24751-2, Individualized Adaptability and Accessibility in E-learning, Education and Training Part 2: Access For All Personal Needs and Preferences Statement (äänestysaika loppuu 2006-03-03). Äänestyksessä
FCD 24751-3, Individualized Adaptability and Accessibility in E-learning, Education and Training Part 3: Access For All Digital Resource Description (äänestysaika loppuu 2006-03-03). Suomi ei ole voinut olla resurssipulasta johtuen aktiivinen toimija tässä työryhmässä. Lisätietoja Lassi Nirhamolta ja
Erlend Øverbyltä.
Osallistuminen maksutonta Osallistuminen SC36:n toimintaan on maksutonta, mutta koska se on ISO:n alainen organisaatio, osallistumisen edellytyksenä on Suomen standardointia koordinoivan tahon (Suomen standardisoimisliitto, SFS) kautta lähetettävä tieto virallisista kokouksiin osallistujista. Kyseessä on lähinnä muodollisuus. Mikäli haluatte lisätietoja SC36:ta tai osallistuminen kiinnostaa, ottakaa yhteyttä Suomen edustajaan
Lassi Nirhamoon Turun yliopiston opetusteknologiayksikköön, p. +358 40 766 7887.
SC36:n kotisivu SFS:n standarditietoa Turun kokouksen infoa