eEemeli 2006 -kilpailulla etsitään parasta e-oppimisratkaisua
julkaistu 12.12.2005 11:40
(muokattu 20.8.2009 11:06)
Suomen eOppimiskeskus on käynnistänyt valtakunnallisen eEemeli-kilpailun parhaasta e-oppimisratkaisusta. Kilpailuun voivat osallistua kotimaiset yritykset, joilla on oma tekemänsä tai omistamansa kotimainen e-oppimisen tuote, palvelu tai toimintatapa. Kilpailuun voi osallistua myös yhteistyönä tuotetulla kilpailutyöllä. eEemeli-kilpailulla etsitään kotimaisia e-oppimisen ratkaisuja sekä edistetään tuotteiden innovatiivisuutta ja laatua. Tavoitteena on kannustaa yrityksiä luomaan ja kehittämään uusia e-oppimisratkaisuja sekä löytää uusia hyviä käytänöjä ja menestystarinoita.
Viidettä kertaa järjestettävän kilpailun teemana on tällä kertaa "Muutoksen tukena". Teemalla etsitään sellaisia e-oppimisen toimintatapoja, palveluja tai tuotteita, jotka tukevat yritysten liiketoimintaa, organisaation sisäistä vuorovaikutusta ja tietämyksenhallintaa. Lisäksi kilpailutyö voi tukea ammatillisen osaamisen ja henkilöstökoulutuksen ratkaisuja tai eKansalaisuuteen liittyviä julkisia palveluita ja tuotteita.
Kilpailuun osallistutaan
Suomen eOppimiskeskuksen verkkopalvelussa. Kilpailuun voi jättää töitä ensi tammikuun loppuun asti.