Jyväskylän yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto solmivat Yliopistoallianssisopimuksen
julkaistu 23.6.2008 16:33
(muokattu 20.8.2009 11:06)
Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen ja hallintojohtaja Erkki Tuunanen, Tampereen teknillisen yliopiston rehtori Jarl-Thure Eriksson ja hallintojohtaja Tiina Äijälä sekä Tampereen yliopiston rehtori Krista Varantola ja hallintojohtaja Timo Lahti allekirjoittivat sopimuksen Yliopistoallianssista tänään 23. kesäkuuta Jyväskylässä. Kunkin kolmen yliopiston hallitus on hyväksynyt sopimuksen jo aiemmin. Yliopistoallianssi vahvistaa jäsenyliopistojen yhteistyötä ja työnjakoa tutkimuksessa, koulutuksessa, tukipalveluissa ja hallinnossa. Se lisää yliopistojen koulutuksellista, tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä vahvistaa niiden kansainvälistä näkyvyyttä.
Yliopistot nimesivät edustajansa Yliopistoallianssin hallitukseen 17.6. Hallitus hyväksyy toimintaperiaatteet yhteistyölle ja jakaa yhteistoimintaan kohdennetun rahoituksen, asettaa tarvittavat yhteistyöryhmät ja hyväksyy suunnitelmat ja sopimukset. Yliopistoallianssille nimitetään 24-jäseninen neuvottelukunta elokuun
aikana. Yhteiset koulutus- ja tutkimushankkeet käynnistyvät vuonna 2008.
Yliopistot käynnistävät selvitys- ja suunnittelutyön yliopistojen hallinto- ja tukipalvelujen koordinoimiseksi vuonna 2009. Selvitysten perusteella yliopistot käynnistävät hallinto- ja tukipalvelujen työnjaollisen kehittämisen keväällä 2010. Yliopistoallianssi aloittaa virallisesti toimintansa viimeistään 1.8.2010. Yliopistoallianssin toiminta arvioidaan vuonna 2013.
Lähde: TTY viestintä