Hallitusohjelman kouluhankkeen kärkikoulut valittu
julkaistu 13.11.2008 09:41
(muokattu 20.8.2009 11:06)
Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä opetuksessa ja opiskelussa edistävään hankkeeseen on valittu kärkikouluja 12 kunnasta. Hanke on liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen. Hakemuksia avoimeen hakuun tuli kaikkiaan 35. ICT kouluissa -hanke on kaksivuotinen ja sen tavoitteena on entistä monipuolisempi tieto- ja viestintätekniikan käyttö suomalaisissa kouluissa. Valitut koulut ovat perusasteen kouluja.
Kärkikouluissa kehitellään uutta opiskeluympäristöä ja kouluviihtyisyyttä yhdessä vanhempien kanssa, kokeillaan kevyitä minikannettavia ja verkkotietokoneita, sosiaalisen verkon ja median palveluita ja kollektiivista sisällöntuotantoa sekä tuetaan lasten omaa aktiivista osallistumista ja sisällön tuottamista.
Hankkeessa paneudutaan muun muassa uusien sähköisten opetussisältöjen kehittämiseen, tulevaisuuden oppimisympäristöjen hahmottamiseen ja oppilaiden sekä opettajien valmiuksien parantamiseen niin, että Suomi on myös koulujen ICT-teknologian ja sähköisten sisältöjen hyödyntämisessä maailman kärkikaartia.
Tieto- ja viestintätekniikkaa opetuksessa edistävä ICT kouluissa -hanke sisältyy hallitusohjelmaan ja arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan toimintaohjelmaan. Hankkeen tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa yhdessä koulujen, tutkijoiden ja yritysten muodostamassa verkostossa. Hankkeessa yhdistetään innovatiivisten koulujen kokemuksia ja osaamista tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisessä.
Lista valituista kouluista ja lisätietoja Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa