Uusi opetusministeri Henna Virkkunen vannoi valansa
julkaistu 19.12.2008 14:54
(muokattu 20.8.2009 11:06)
Kansanedustaja, filosofian lisensiaatti Henna Virkkunen (kok) nimitettiin Vanhasen II hallituksen uudeksi opetusministeriksi presidentinesittelyssä tänään perjantaina 19. joulukuuta. Samalla presidentti vapautti pyynnöstä Sari Sarkomaan valtioneuvoston jäsenyydestä ja ministerin tehtävistä. Virkkunen on ensimmäisen kauden kansanedustaja Jyväskylästä, Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja Kokoomuksen Naisten Liiton puheenjohtaja. Kotikaupungissaan Jyväskylässä Virkkunen toimii kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Opetusministeri Virkkunen vastaa opetusministeriössä koulutus- ja tiedepolitiikasta. Opetusministerin valtiosihteerinä jatkaa valtiotieteiden maisteri Heljä Misukka ja erityisavustajan tehtävissä jatkaa valtiotieteiden maisteri Laura Rissanen.
Virkkunen kertoi tiedotustilaisuudessa ottavansa tehtävän innostuneena vastaan. Yksi ensimmäisistä hänen työlistallaan olevista asioista on uuden yliopistolain viimeisteleminen. Tuore ministeri muistutti, että lain uudistaminen on käynnistetty yliopistojen omasta toiveesta ja jatkossakin yliopistojen perusrahoituksesta vastaa valtio.
Tallenne tiedotustilaisuudesta on valtioneuvoston verkkosivuilla.