Etusivu > Uutiset > > Korkeakoulujen tietoyhteiskuntakehitys esillä VKK’09-tapahtumassa

Korkeakoulujen tietoyhteiskuntakehitys esillä VKK’09-tapahtumassa

julkaistu 18.11.2009 09:02

Miten opetusministeriön erillisrahoituksella 2000-luvun alussa käynnistyneet ja kohta vuosikymmenen toimineet virtuaaliyliopisto ja virtuaaliammattikorkeakoulu ovat selvinneet korkeakoulujen rakennemuutoksessa? Miten sosiaalisen median ilmentymät muokkaavat korkeakouluopetusta ja opetusyhteistyötä? Mihin on tultu ja miten tästä eteenpäin? Muun muassa näistä aiheista keskustellaan VKK’09-tapahtumassa 18. – 19. marraskuuta Espoon Dipolissa.

Virtuaalikorkeakoulupäivät avaa opetusministeri Henna Virkkunen. Ministerin odotetaan avauspuheenvuorossaan ottavan kantaa korkeakoulutuksen tietoyhteiskuntakehitykseen. Aiheesta on kuluvana syksynä tehty muun muassa Eduskunnan kirjallinen kysymys, jossa penätään hallituksen toimia, jotta se ohjauksella ja rahoituksella nykyistä voimakkaammin tukisi yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja koulujen yhteistyötä sisältöjen ja teknologian kansalliseksi vahvistamiseksi, niin että Suomi voisi vastakin olla opetuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskunnan kärkimaa.

Opetusministeriö on aiemmin tukenut linjauksillaan ja rahoituspäätöksillään korkeakoulujen tietoyhteiskuntakehitystä. Viimeisimmät kansalliset linjaukset on kuitenkin tehty Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntaohjelmassa 2004-2006. Virtuaalikorkeakoulujen hankerahoitus päättyi vuoden 2006 lopussa ja vastuu toiminnan rahoituksesta siirtyi korkeakouluille.

VKK’09-päivillä on runsaat kolmekymmentä asiantuntijapuheenvuoroa muun muassa sosiaalisen median opetuskäytöstä, avoimista oppimisympäristöistä, korkeakoulurajat ylittävästä opiskelusta sekä verkko-opiskelusta ja virtuaaliyhteisöistä kansainvälisessä opetusyhteistyössä. Yleisradion sosiaalisen median strategiaa esittelee YLEn uusien palvelujen päällikkö Jari Lahti.

Päivien lopuksi haastatellaan virtuaalikorkeakoulujen johtoa ja kysytään, miten rakennetaan uutta tulevaisuutta yliopistojen autonomian vahvistuessa ja ammattikorkeakoulujen rahoituksen uudistuessa. Onko virtuaalikorkeakoulujen tapaiselle yhteistyölle paikkaa suomalaisessa rakenteellista uudistusta läpikäyvässä korkeakoululaitoksessa? Onko verkko-opetus ja verkko-opetuksen yhteiskäyttöisyys korkeakoulujen strateginen valinta? Miten järjestetään koulutukseen hakeutujan verkkopalvelujen ylläpito ja kehittäminen? Halutaanko turvata opiskelijoiden mahdollisuudet korkeakoulurajat ylittävään joustavaan opiskeluun, jota virtuaaliyliopisto- ja VirtuaaliAMK-toiminnalla on kehitetty vuodesta 2001 lähtien?

Virtuaalikorkeakoulupäivät järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomen virtuaaliyliopiston ja virtuaaliammattikorkeakoulun yhteistyönä. Päivät jatkavat valtakunnallisten virtuaaliyliopistopäivien (VVYOP) ja VirtuaaliAMK-seminaarien perinnettä. Tapahtuman yhteydessä on VKK’09-näyttely, jossa alan yritykset ja korkeakoulut esittelevät verkko-opetukseen liittyviä hankkeitaan, palveluitaan ja verkkoratkaisujaan.

Tiedustelut:
Eija Ristimäki
Viestintäpäällikkö
SVY:n palveluyksikkö
p. 050 538 8442
eija.ristimaki@virtuaaliyliopisto.fi

Annina Korpela
www.amk.fi-portaalin päätoimittaja
VirtuaaliAMK:n kehittämisyksikkö
annina.korpela@amk.fi

Lisätietoja myös tapahtuman verkkosivuilta http://www.virtuaalikorkeakoulupaivat.fi