Kalmarin unioni mahdollistaa yhden käyttäjätunnuksen pohjoismaisissa korkeakouluissa
julkaistu 11.2.2009 12:53
(muokattu 20.8.2009 11:06)
Tieteen tietotekniikan keskus CSC liittää suomalaisten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten Haka- käyttäjätunnistusjärjestelmän yhteen muiden Pohjoismaiden vastaavien järjestelmien kanssa. Hanke on ainutlaatuinen maailmassa. Käyttäjän tunnistusta edellyttävien verkkopalveluiden määrä on lisääntynyt siinä määrin, että muistettavien käyttäjätunnusten ja salasanojen määrä on käynyt ylitsepääsemättömäksi. Viime vuosina korkeakouluissa onkin kehitetty järjestelmiä, jotka mahdollistavat yhden käyttäjätunnuksen ja salasanan käytön myös oman kotikorkeakoulun ulkopuolisissa, esimerkiksi verkko-opetuksen, kirjastojen ja korkeakouluhallinnon palveluissa.
Haka-käyttäjätunnistusjärjestelmä on vuodesta 2005 mahdollistanut yhden käyttäjätunnuksen periaatteen Suomen korkeakouluissa, ja vastaavia järjestelmiä on otettu käyttöön myös muissa maissa. Haka-käyttäjätunnistuksen piirissä on Suomessa 250 000 loppukäyttäjää, ja vuonna 2008 Haka-kirjautumisia tehtiin 3,8 miljoonaa kappaletta.
"Korkeakoulujen harjoittama tutkimus ja opetus on väistämättä kansainvälistä toimintaa, mutta aikaisemmin käyttäjätunnistuksen mahdollistamat luottamusverkostot ovat kattaneet enintään yhden maan", kertoo sovellusasiantuntija Mikael Linden CSC:stä.
CSC on allekirjoittanut helmikuussa 2009 muiden Pohjoismaiden kanssa sopimuksen, jolla Suomen Haka-käyttäjätunnistusjärjestelmä kytketään yhteen Tanskan korkeakoulujen WAYF-järjestelmän, Norjan Feide-järjestelmän ja Ruotsin SWAMID-järjestelmän kanssa.
Kalmarin unioniksi ristityn hankkeen myötä tutkijat, opettajat ja opiskelijat suomalaisissa korkeakouluissa voivat kirjautua oman korkeakoulunsa käyttäjätunnuksella ja salasanalla turvallisesti myös muiden Pohjoismaiden verkkopalveluihin. Yhteistyöhankkeen rahoitti Pohjoismaiden ministeriöneuvoston alainen, tutkimusrahoitusta tarjoava Nordforsk-toimielin.
Lähde: CSC