Tekesiltä miljoonarahoitus teknologian opetuskäytön tutkimukselle
julkaistu 29.6.2009 08:36
(muokattu 20.8.2009 11:06)
Tekes on myöntänyt 1,9 miljoonan euron rahoituksen kansalliselle ”Opetusteknologia koulun arjessa” (OPTEK) tutkimushankkeelle. Hankkeen kokonaisrahoitus on 2,7 miljoonaa euroa. Tutkimus on 13 tutkimusyksikön monitieteinen yhteishanke, joka toteutetaan tiiviissä yhteistyössä 28 yrityksen ja 12 kunnan koulujen kanssa. Tavoitteena on luoda innovatiivisia ratkaisuja ja malleja tieto- ja viestintätekniikan ja sähköisen median hyödyntämiseen ja käyttöön koulun arjessa. Laajan tutkimushankkeen koordinaatio hoidetaan Helsingin yliopiston CICERO Learning -verkoston ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä.
"Rahoituspäätös on merkittävä avaus teknologian tukemien opetuskäytänteiden uudistamiseksi suomalaiskouluissa. Olemme erittäin iloisia siitä, että Tekes on nostanut tietotekniikan opetuskäytön tutkimuksen keskeiseen asemaan", sanoo OPTEK-hankkeen tutkimusjohtaja professori Marja Kankaanranta Jyväskylän yliopiston Agora Centeristä ja Koulutuksen tutkimuslaitokselta.
OPTEK-hanke on organisoitu neljäksi tutkimuspaketiksi, joissa tarkastellaan muun muassa infrastruktuuria, oppimisympäristöjä ja pedagogisia malleja, mediataitoa, oppimateriaaleja, koulun toimintakulttuurin muutosta ja yritys-kouluyhteistyömalleja.
Hankkeen tarkoituksena on hyödyntää aiempien kansainvälisten ja kansallisten tutkimusten tulokset sekä niissä todetut kehittämishaasteet kouluissa tapahtuvan kehittämistyön perustaksi. OPTEK-tutkimus on myös läheisesti yhteydessä liikenne- ja viestintäministeriön koordinoimaan ja opetusministeriön ja Opetushallituksen kanssa toteuttamaan ”Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa” -hankkeeseen.
Tutkimushanke toteutetaan ajalla 1.8.2009-31.5.2011 ja siihen osallistuu tutkimusyksiköitä Helsingin yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta, Oulun yliopistosta, Teknillisestä korkeakoulusta, Tampereen teknillisestä yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta, Åbo Akademista ja VTT:n tutkimuskeskuksesta.
Lähde: Jyväskylän yliopisto