Avoimen lähdekoodin malli ja vapaat verkko-oppimateriaalit

Avoimeen lähdekoodiin, eli open source -tuotantomalliin perustuvien ohjelmistotuotteiden ja verkko-oppimateriaalien välillä ei ensi katsomalta näytä olevan muita yhdistäviä tekijöitä kuin konteksti - tietotekniikka, tietoyhteiskunta ja tietoverkkojen kautta yhteisöllistynyt maailma. Yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyy kevyen pintaraapaisun jälkeen - samoin kuin mahdollisuuksia. Verkko-oppimateriaaleilla on ainutlaatuinen mahdollisuus olla samankaltaisen vallankumouksen kärjessä, joka tapahtui ja tapahtuu edelleen ohjelmistotuotannon maailmassa. Kyseessä voisi olla uudenlainen tapa tuottaa pedagogisesti laadukasta ja kestävää oppimateriaalia vapaasti ja sitoumuksetta kaikkien tarvitsevien käyttöön. 

Avoimen lähdekoodin ohjelmistotuotantomalli

Niin sanotut avoimeen lähdekoodiin perustuvat ohjelmistotuotteet, kuten Linux-käyttöjärjestelmä tai OpenOffice-toimisto-ohjelmisto, alkavat olla jo osa arkeamme. Maailman suosituin web-palvelinohjelmisto, Apache, on aikapäiviä sitten ohittanut kaupallisen kilpailijansa, Microsoftin IIS-ohjelmiston. Kunnat, kaupungit ja erilaiset yhteisöt ympäri maailman siirtyvät yksi toisensa jälkeen hyödyntämän ilmaisia ja sitoumuksettomia ohjelmistotuotteita. Miksi näin?

Mikä tekee ilmaisen työn hedelmästä kiinnostavamman kuin kaupallisesta tuotteesta?

Karkeasti ja nopeasti ajateltuna voimme olettaa, että viime kädessä kysymys on kustannuksista. Avoimeen lähdekoodiin perustuvat palvelut ovat perustamiskustannuksiltaan murto-osia vastaavista kaupallisista serkustaan. Kustannuksia kuitenkin syntyy - palveluiden ylläpito ja kehittäminen maksavat aina. Avoimen lähdekoodin tuotteet alkavat jo lähestyä ikää, jossa voidaan alustavasti tehdä arvioita niiden keskimääräisistä kustannuksista verrattuna kaupallisiin tuotteisiin. Nämä alustavat arviot näyttävät kääntyvän avoimen lähdekoodin tuotteiden hyväksi.

Avoimen lähdekoodin tuotteiden takaa löytyy myös muita kuin taloudellisia etuja. Vapaus muokata ja kehittää tuotetta rajoituksetta omia, spesifejä tarpeita vastaavaksi on joissain tapauksissa ratkaiseva argumentti. Kaupallisten, ns.  -lisensoitujen tuotteiden kehityssyklit ovat suunnattu vastaamaan oletetun kohderyhmän keskiarvoisia tarpeita. Loppukäyttäjä, jonka tarpeet poikkeavat oletetusta normista, on todennäköisesti kiinnostunut vaihtoehtoisista tuotteista, jotka ovat helpommin muokattavissa - laillisesti.

Useimmat tämän päivän avoimen lähdekoodin tuotteista julkaistaan ja kehitetään ns. GNU GPL -lisenssimuodon tai jonkun sen variantin alaisena. Free Software Foundationin ylläpitämä GNU General Public License määrittää loppukäyttäjälle oikeuden kopioida ja muokata tuotetta rajoituksetta, lisätä tai poistaa tuotteen ominaisuuksia ja jakaa tuotetta edelleen korvauksetta. Lisensointimalli myös kieltää alkuperäisten lisensointiehtojen muuttamisen ja näin tuotteen omiin nimiinsä ottamisen. Verrattuna kaupalliseen lisensointimalliin, joka antaa loppukäyttäjälle oikeuden ainoastaan suorittaa ohjelman, vieläpä mahdollisesti suorittamisen kontekstia rajoittaen, GPL-malli on ymmärrettävästi hätkähdyttävän uusi ja erilainen tapa toimia. Vai onko?

Avoimen lähdekoodin kehitysyhteisöjen synty

Tietokoneiden esihistoriallisena aikakautena, eli 1960- ja 70-lukujen vaihteessa, vallitseva taloudellinen ansaintalogiikka keskittyi hardwareen, eli laitteistokauppaan. Fyysisesti suurikokoiset ja tämän päivän mittapuun mukaan kömpelöt mainframet, keskustietokoneet, nähtiin käytävän kaupan kohteina, kun taas ohjelmistoilla nähtiin olevan vain marginaalinen lisäarvo. Ohjelmistokehitys tapahtui kokonaan asiaan vihkiytyneiden asiantuntijoiden toimesta, ja ohjelmistot toimitettiin laitteistojen mukana, ikään kuin kaupan kylkiäisinä. Tilanne vastasi lähes yksi yhteen tämän päivän avoimen lähdekoodin yhteisön toimintaa: yhteisöllistä, vapaata ja jaettua kehitysmallia.

Tekniikan kehittyessä laitteistojen koot kuitenkin alkoivat kutistua huimaa vauhtia, samalla kun tuotantolinjat ja laitteiden tehot nousivat vastaavasti. Liiketoiminnan ansaintalogiikka alkoi painottua ohjelmistokehityksen puoleen, ja suurin piirtein 1980-luvun alkuun mennessä kaikki yleisimmät ohjelmistot olivat kaupallisesti lisensoituja ja kontrolloituja tuotteita. Jonkinlaisena vastareaktiona tälle kehitykselle Richard Stallman käynnisti GNU-projektinsa vuonna 1983.

Avoimen lähdekoodin kehitysyhteisöjen syntyyn vaikutti ratkaisevasti julkisen Internetin synty 1990-luvun alussa. Ennen globaalin tietoverkon aikakautta kehitysyhteisöt olivat pakostakin jollain tasolla paikallisia ilmiöitä. Maailmanlaajuisen, erikoistuneiden intressiryhmien, kuten ohjelmoijien, välisen vuorovaikutuksen tultua mahdolliseksi, avoimen lähdekoodin yhteisöt puhkesivat kukkaansa.

Verkko-oppimistuotteiden kehitys

Ennakoidessa verkko-oppimisen seuraavia vaiheita, saattaa olla hedelmällistä tarkastella ohjelmistotuotannon liiketoimintamallien kehittymistä. Ohjelmistotuotteet ovat käyneet läpi oman evoluutionsa, ja siinä missä 1960-70-luvulla tyypillinen ohjelmistotuote, esimerkiksi IBM:n DB2-tietokantasovellus, oli määrätyn kehitysprojektin tuotos, 90-luvun loppuun mennessä hallitseva tyyppi oli tukkuportaaseen levitettävä massatuote, kuten esimerkiksi Microsoftin Office-paketti. 2000-luvun tyypillinen ohjelmistotuote on Internetissä toimiva lisäarvopalvelu, jonka ansaintalogiikassa on enää vähän yhteisiä piirteitä 70-luvun esivanhempiinsa.

Samankaltaisella kehityskaarella voidaan kuvata verkko-oppimistuotteiden kehitystä, tosin huomattavasti nopeammassa tahdissa. Verkko-oppimisen esiasteet 1980-luvulta, eli tietokoneavusteiset kielenoppimissovellukset tai tietokoneohjatut kielistudiot ovat muuttuneet verkossa hajautetusti toimiviksi oppimisalustoiksi, joihin voidaan tuottaa jo osittain valmistuneiden standardien mukaista oppimateriaalia.

Teknillisen korkeakoulun koulutuskeskus Dipolin johtajan, eOppimisen selvitysmiehen Markku Markkulan raportista käy ilmi, että Suomessa toimii jo noin 50 oppimissisältöjä tuottavaa tai niitä paketoivaa yritystä. Voidaan olettaa, että oppimisalustojen ja verkko-oppimateriaalien yhä enenevässä määrin siirtyessä noudattamaan kansainvälisiä ja kansallisia standardeja, oppimateriaalista itsestään tulee tietyssä mielessä bulkkituote.

Tässä tapauksessa päädytään samanlaiseen tilanteeseen kuin ohjelmistotuotannossa: ansaintalogiikka täytyy rakentaa lisäarvopalveluiden tuottamisen ympärille, ei niinkään enää varsinaisen tuotteen, kuten oppimateriaalin ympärille. Tämä avaa oppimateriaalituotannolle mahdollisuuden samankaltaiseen hyppyyn kuin Internetin synty avasi ohjelmistotuotannolle: vapaiden oppimateriaalien kehitysyhteisöjen synnylle.

Avoimen lähdekoodin tuotteiden kehitysmalli ja verkko-oppimateriaalit

Entä jos avoimen lähdekoodin tuotteiden kehitysmallia sovellettaisiin verkko-oppimateriaaleihin, niin ideologisesti kuin tuotannollisestikin? Tämä tuntuu vähintäänkin pohtimisen arvoiselta ajatukselta. Sekä ohjelmistotuotannon että verkko-oppimateriaalituotannon prosessit ja liiketoiminnalliset kehityskaaret muistuttavat melkoisesti toisiaan - onhan molemmissa tapauksissa loppujen lopuksi kysymys korkeasti koulutettujen spesialistien tuottamasta stä, henkisestä ja älyllisestä omaisuudesta.

Verkko-oppimateriaalien kehittäminen hajautettuna, jatkuvana projektina avoimen lähdekoodin yhteisöjen esimerkin mukaisesti sovellettuna prosessina saattaa kuulostaa ensi alkuun elinkelvottomalta ajatukselta. Painettujen materiaalien tuottaminen on liiketoimintamallina varsin perinteikäs ja kehittynyt ala, eikä sen sisäisten ansaintaketjujen ja toimintamallien uudelleen luominen ole helppoa.

Samalla tavalla voitaisiin kyseenalaistaa ohjelmistotuotannon puolella tapahtunut vallankumous. Miksi ohjelmistotuotantoalan parhaimmisto tekee työtä korvauksetta, ja kannustaa toisia jakamaan työnsä tulokset eteenpäin mahdollisimman laajalti?

Ilmiötä on yritetty selittää lukuisilla yhteiskuntatieteellisillä teorioilla. Yhteistä näille teorioille on korkean teknologian mahdollistamien uusyhteisöjen viehätys, samanmielisten ja -kaltaisten persoonien heimoutuminen virtuaalisesti ja sosiaalisen statuksen saavuttaminen ja ylläpitäminen näissä ryhmissä.

Samalla tavoin, opetuksen ja oppimisen teknologistuessa entistä vahvemmin, on ehkä perusteltua olettaa että uuden polven pedagogit ottavat käyttöönsä ennakkoluulottomasti virtuaalisten työkalujen ja yhteisöjen mahdollisuudet myös materiaalien tuotannossa ja jakamisessa. Ehkä kaikki mikä puuttuu, on ensimmäinen onnistunut kokeilu?

Mika Lammi toimii Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa viestinnän koulutusohjelman verkkomedian suuntautumisvaihtoehdon vastaavana opettajana sekä Medialaboratorion teknologiavastaavana suunnittelijana.