Bolognan prosessi ja yhteiset tutkinnot

Eurooppalaisen korkeakoulutusalueen luominen vuoteen 2010 mennessä otti askelen eteenpäin Berliinissä 18. - 19. syyskuuta 2003 järjestetyssä opetusministerikokouksessa. Kokouksen päätösasiakirjassa tälle niin kutsutulle Bolognan prosessille asetettiin konkreettisia välitavoitteita vuodelle 2005 ja tehtiin tulevaisuuden kannalta merkittäviä uusia avauksia. 

Korkeakoulujen ja tieteen kannalta kiinnostava avaus on se, että Bolognan prosessiin otettiin mukaan myös tieteellinen ja taiteellinen jatkokoulutus. Kovin konkreettisia tavoitteita tälle ei vielä asetettu. Kansallisella tasolla pitääkin nyt pohtia, miten parhaiten yhdistää Bolognan prosessi ja Euroopan tutkimusalueen kehittyminen mahdollisimman suurten synergiaetujen saamiseksi.

Suomalaisten korkeakoulujen ja tutkimuksen kannalta tärkeä avaus oli se, että prosessiin tuli mukaan myös Venäjä. Tämä tuo uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia venäläisten ja suomalaisten korkeakoulujen välillä. Yhteistyön kehittämisessä Venäjän kanssa eletään suomalaisten yliopistojen kannalta etsikkoaikoja. Nyt olisi yliopistojen kyettävä syventämään yhteistyötä sellaisella tavalla, joka antaa meille kilpailuetua myös tuleviin uusiin EU-maihin nähden. Niistä useimmalla on Venäjä-asiantuntemusta aivan toisella tavalla kuin meillä. Yhteisten tutkintojen (joint degrees) ja paljon nykyistä laajemman opiskelija- ja tutkijavaihdon kehittäminen ovat tavoitelistalla tärkeimpinä.

Välitavoitteet vuodelle 2005

Euroopan opetusministereiden Bolognan prosessille asettamat välitavoitteet vuodelle 2005 ovat prosessin onnistumisen kannalta aivan keskeiset.  nimettiin näiksi välitarkastelun aiheiksi. Niissä etenemisestä riippuu pitkälti eurooppalaisen korkeakoulutusalueen uskottavuus. Jos näissä tavoitteissa ei saavuteta pian konkreettisia tuloksia, uhkaa koko prosessi jäädä vain yhdeksi suureksi suunnitelmaksi muiden joukossa.

Vaikka Berliinissä keskustelu painottui laadunvarmistusjärjestelmien tärkeyteen, nousivat liikkuvuuskysymykset ja opintojen ja tutkintojen tunnustaminen myös painokkaasti esiin. Tästähän koulutuksen kansainvälistäminen aikanaan lähti liikkeelle: koetettiin saada perustutkintoa opiskelevat suorittamaan osan tutkinnoistaan ulkomailla, ja lähtökohtana oli se, että ulkomailla vietetty aika ei saa pidentää tutkinnon suorittamisaikoja. Tämä edellyttää tietysti sitä, että muualla suoritetut opinnot voidaan sisällyttää kotimaiseen tutkintoon. Tässä on vuosien mittaan päästy selvästi eteenpäin, hyväksilukemisen ja tunnustamisen ongelmat eivät enää ole yhtä yleisiä ja hankalia kuin aiemmin.

Tutkintojen tunnistaminen ja kansainväliset sopimukset

Berliinissä opetusministerit korostivat myös korkeakoulutuksen eurooppalaista ulottuvuutta. Prosessin tässä vaiheessa eurooppalainen ulottuvuus mielletään erityisesti yhteisiksi tutkinnoiksi. On selvää, että kansainvälisen yhteistyön tiivistyessä verkostoituminen ja voimavarojen poolaus yhteisten koulutusohjelmien rakentamiseksi lisääntyy. Toistaiseksi tällaisia ohjelmia on melko vähän, ja niiden asemaan liittyy useita ongelmia.

Tutkintojen tunnustamisen lähtökohtana on yleensä se, että suoritettu tutkinto kuuluu jonkun maan viralliseen tutkintojärjestelmään. Tämä aiheuttaa jossain määrin vaikeuksia yhteisten tutkintojen kohdalla, jos opiskelija saa tutkinnostaan vain yhden tutkintotodistuksen. Minkä maan järjestelmän mukainen se on? Ongelmaa on toistaiseksi kierretty siten, että opiskelija saa valmistuessaan useamman tutkintotodistuksen. Eli jokainen ohjelmaan osallistuva korkeakoulu antaa oman tutkintotodistuksensa. Se ei sinänsä ole tarkoituksenmukaista, mutta riittävien kansainvälisten pelisääntöjen puuttuessa ratkaisu on ollut käyttökelpoinen. Tavoitteena on, että kansainvälinen lainsäädäntö saatetaan nopeasti ajan tasalle, ja juridiset ongelmat yhteisten tutkintojen tieltä väistyvät. Tämä tehdään muuttamalla UNESCOn ja Euroopan neuvoston ns. Lissabonin yleissopimusta tutkintojen ja opintosuoritusten tunnustamisesta.

Yhteiset tutkinnot ja verkko-opetus

Yhteisten tutkintojen kehittäminen antaa entistä paremmat mahdollisuudet ja syyt verkko-opetuksen kehittämiselle. Mikä olisi luontevampaan - ja pitkän päälle kustannuksia säästävämpää - kuin toteuttaa kansainvälinen, yhteinen koulutusohjelma merkittävästi verkko-opetuksen avulla. Tällöin voitaisiin huomio kiinnittää sisältöihin, kun fyysisen liikkuvuuden järjestely ei veisi kohtuuttomasti voimavaroja. Sama pätee tietysti kansallisesti toteutettaviin yhteisiin tutkintoihin.

Nyt kaivataan innovatiivisia avauksia suomalaisilta yliopistoilta. Käynnistymässä oleva EU:n Erasmus Mundus -ohjelma tähtää eurooppalaisten maisteriohjelmien luomiseen, ja tähän tilaisuuteen olisi tartuttava. Komission mielessä Erasmus Mundus -ohjelmat tulevat olemaan eurooppalaisen koulutuksen lippulaivoja maanosamme ulkopuolella. Selvää on, että tällaisissa ohjelmissa mukana oleminen edistää suomalaisen yliopistokoulutuksen näkyvyyttä laajemminkin. Toivottavasti Suomen virtuaaliyliopisto tarttuu tähänkin haasteeseen!

Anita Lehikoinen

Kirjoittaja toimii opetusneuvoksena opetusministeriön yliopistoyksikössä. Hänen vastuualueeseensa kuuluu mm. tutkintorakenteen uudistus ja Bolognan prosessi.