Virtuaaliyliopisto tutkintorakenteen muutoksessa

Pekka Kess otsikoi joulukuun artikkelinsa "Suomen virtuaaliyliopisto - quo vadis?" Tämä on tarpeellinen kysymys nyt kun verkko-opetuksen kuherruskuukausi on ohi . Voimme jo tunnustaa, että ei ole oppimisen erityislajia nimeltä verkko-oppiminen; eLearning ja mLearning voidaan jättää suosiolla mainosmiesten puheisiin. Verkko-opiskeluympäristöihin mahdollisesti liittynyt hype on kadonnut, kun on huomattu niiden olevan ensisijaisesti hallintavälineitä, joilla tuhannet opettajat ja opiskelijat voidaan organisoida toimintaan verkossa. 

Yliopistojen tasolla on osin virtuaaliyliopistohankkeen ansiosta pystytty saamaan alkuun sellainen tekninen ja osaamisen infrastruktuuri, jonka varaan voidaan rakentaa virtuaaliyliopiston kansallista ja kansainvälistä ulottuvuutta. Tiedämme kuitenkin nyt, että virtuaalisessa organisoitumisessa olennaiset menestymiseen vaikuttavat tekijät ovat muualla kuin tekniikassa. Verkostomainen toimintatapa on hyvä tavoite yliopistolaitokselle, mutta kokemusten perusteella on jo opittu, että tarvitaan työtä ja todellinen tahto yhteistyöhön, jotta saavutettu synergia olisi verkoston ylläpitämisen vaatimaa energiaa suurempi.

Yliopistojen laitokset toimivat yleisesti ottaen jatkuvan niukkuuden viitekehyksessä. Tällöin kaikki sellainen uuden kehittäminen, joka ei välittömästi kytkeydy tiedekuntien ja laitosten ydintoimintaan, jää helposti vaille jatkuvuutta. Tämä siitä huolimatta, että kehittämistavoitteet voidaan juhlapuheissa ja strategioissakin tunnustaa tärkeiksi. Kaikki toimet, jotka irrottavat virtuaaliyliopiston yliopistojen normaalista ydintoiminnasta toimivat virtuaaliyliopistohankkeen kestävää kehitystä ja kasvua vastaan. Näyttää jopa siltä, että virtuaaliyliopisto käsitteenä on tällainen erillisyyttä luova tekijä. Toisinpäin katsottuna on siis olennaista pyrkiä integroimaan virtuaaliyliopistohanke osaksi yliopistojen arkipäivää ja sen toiminnan laatua tuottavaa järjestelmää. Teknologia ei ole itseisarvo, vaan väline - olkoonkin, että sen avulla voidaan pyrkiä aidosti laadullisiin muutoksiin toiminnassa. Turoff muotoilee asian näin: "The goal for distance education as an institution should be to eliminate itself."

Koko yliopistolaitos on Bolognan prosessin ja tutkintorakenteen uudistuksen myötä muutostilassa. Tämä on virtuaaliyliopiston näkökulmasta tilaisuus, johon on syytä tarttua määrätietoisesti.

Maisteriohjelmat mahdollisuutena

Tutkintorakenteen uudistus muuttaa opintojen rakennetta mm. sillä tavalla, että opinnot kokonaisuutena eivät muodosta välttämättä sen paremmin ajallisesti kuin sisällöllisesti yhtenäistä putkea siinä pääaineessa, mihin perustutkintoa on tultu opiskelemaan. On syntymässä maisteriohjelmia, joihin tullaan eri oppiaineista, eri tieteenaloilta ja myös eri väyliä myöten. Tällaiset maisteriohjelmat ovat yleensä luonteeltaan sisällöllisesti erikoistuneita - vaikkapa kansainväliseen kehitystyöhön, mobiiliteknologiaan tai elektroniseen kuvajournalismiin.

Syvälle menevä erikoistuminen tarkoittaa luonnollista lähtökohtaa verkostomaiselle toiminnalle. Asiantuntemus ei keskity yhdelle laitokselle vaan osaaminen erikoistumiseen perustuville maisteriohjelmille haetaan vähintään kotimaan asiantuntijaverkostoista, useimmiten kansainvälisesti.

Opiskelijat tulevat ohjelmiin erilaisista elämäntilanteista ja usein jo työelämäkokemusta omaavina. Vaikka maisteriopinnot yleensä keskittyvät tieteellisten valmiuksien antamiseen, saattavat ohjelmat saada myös ammatillista osaamista täydentävän luonteen. Erikoistuneet maisteriohjelmat ovat useimmiten kansainvälisiä sekä opetuskieleltään että opiskelijoiden rekrytointialueeltaan. Nämä tekijät luovat tarpeen verkko-opiskelun tarjoamalle mahdollisuudelle opiskelun joustavuuteen ajan ja paikan suhteen. Kampuksella tapahtuvaan opiskeluun ja samalla myös normaaliin lukuvuosirakenteeseen sitoudutaan entistä vähemmän.

Maisteriohjelmilla olisi edellytykset tulla Suomen virtuaaliyliopiston ja koko yliopistolaitoksen kansainväliseksi keihäänkärjeksi opetuksen alueella. Kansainvälisesti kiinnostavia eivät ole massakurssit verkossa, vaan syvälle menevät tutkimusta ja opetusta yhdistävät ohjelmat. Mutta millä tavalla rahoitetaan kansainvälinen tarjonta, jos kysyntään todella halutaan vastata?

Monet väylät

Tutkintoaikojen lyhentämistä pohtineen työryhmän raportissa avoin yliopisto on nykyistä selkeämmin nostettu kanditutkintoon johtavaksi väyläksi. Tutkintorakennetyöryhmän mukaan ammattikorkeakoulututkinto antaa myös kelpoisuuden maisteriohjelmiin. Yliopistoilla on oikeus vaatia korkeintaan vuoden täydentävät opinnot. Yleensä on kyse ns. akateemisten valmiuksien hankkimisesta, jotka ovat eri aloilla samankaltaisia. Yleisvalmiuksien opettaminen ja sijoittaminen tutkintoon on myös perustutkinto-opetuksen ongelma. Tässä voisi olla edellytykset volyymituotantoon ainakin yhteisten itseopiskelumateriaalien osalta. Ohjauksen määrän ja laadun joutuisi kukin yliopisto arvioimaan itse.

Ydinainesanalyysein tiukkaan kuosiin puetut kanditutkinnot eivät välttämättä anna paljon vapauksia sivuaineopintojen liittämiseen tutkintoon. Joustavista sivuaineopinnoista ei taida olla virtuaaliyliopiston suureksi tehtäväksi. Pikemminkin tämä tehtävä voitaisiin luovuttaa avoimille yliopistoille - ja samalla kytkeä avoin yliopisto nykyistä selkeämmin virtuaaliyliopiston ja yliopiston toimintaan. Myös avoin yliopisto tulisi tutkintoaikatyöryhmän ehdotuksen mukaan JOO-sopimusten piiriin. Avoimilla yliopistoilla onkin pitkä kokemus monimuotoisesta opetuksesta ja todennäköisesti myös peruslaitoksia ja tiedekuntia paremmat edellytykset selviytyä JOO-sopimuksiin perustuvan opiskelun aiheuttamasta hallinnoinnista.

Opetuksen laadusta

"Onko verkko-opetus parempaa, vähintään yhtä hyvää tai jonkinlainen korvike oikealle opetukselle" -tyyppiset lähestymistavat laadun arvioinnissa voidaan jättää suosiolla opinnäytetöiden aiheiden ehtymättömäksi lähteeksi. Myöskään laadun arvioinnissa virtuaaliyliopistoa ei tule erottaa koko yliopiston toiminnan laadun ja vaikuttavuuden arvioinnista. Sen sijaan tulee arvioida tieto- ja viestintätekniikan käytön laajuutta, yhteisöllisyyttä, toimintaympäristöön integroitumista sekä verkostoitumisen astetta. Kyse on toiminnan laadusta kokonaisuutena ja siitä, miten teknologia auttaa tuottamaan laadullisesti uusia ja innovatiivisia ratkaisuja.

Myös virtuaaliyliopiston on säilytettävä ja vahvistettava sitä, mikä on yliopistolle ominaista. Turoff varoittaa yliopistoja ajautumasta kilpailussa 'purkitettujen' kurssien jakelijaksi ja elektroniseksi kirjeopistoksi. Painopisteen tulee olla vuorovaikutuksessa ja asiantuntijuuteen kasvattamisessa. Tästä seuraa, että virtuaaliyliopisto ei ole tapa hankkia välittömiä kustannussäästöjä, jos tavoitteena on yliopistojen toiminnan laadun nostaminen; toiminnan laatu sitoutuu voimakkaasti valittuun toimintamalliin.

Virtuaaliyliopistosta yliopistojen virtuaalinen organisaatio

Yliopistojen tulisi suorittaa Suomen virtuaaliyliopiston positiivinen haltuunotto. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopistojen roolin tulee olla paljon aktiivisempi kuin konsortiokokouksiin tai rajoitettuun ohjausryhmään osallistuminen. Virtuaaliyliopiston organisaation tulisi muodostua kehittämisyksiköstä ja aktiivisesti toimivista yliopistojen yhdyshenkilöistä. Kun kehittämisyksikkö keskittyy tukipalveluihin, tulee yhdyshenkilöverkoston toimia päivittäin sisällöllisiä kehittämis- ja yhteistyökohteita hakevana ja käynnistävänä verkostona.

Virtuaaliyliopiston painopistettä tulee suunnata eurooppalaiseen ulottuvuuteen ja kansainväliseen toimintaan ylipäänsä. Maailmalla kulkiessa havaitsee, että Suomen malli tunnetaan ja odotukset sen suhteen ovat suuret. Kansainvälisestä toiminnasta tulee tehdä kanava hankkia rahoitusta ja asiantuntijaresursseja yliopistolaitoksen toimintaan. Yliopistojen välistä rahan siirtelyä ja näennäiskilpailua tulisi sen sijaan välttää. Ne syövät pohjaa verkostoyhteistyöltä. Mutta tämähän onkin jo yliopistopolitiikkaa. Siksi koko virtuaaliyliopisto-termistä voitaisiin luopua ja puhua Suomen yliopistojen verkostosta. Turoffia mukaillen virtuaaliyliopiston tehtävä instituutiona on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Tulevaisuus on virtuaalisesti toimivan yliopistolaitoksen.

Antti Auer

Kirjoittaja toimii virtuaaliyliopistohankkeen koordinaattorina Jyväskylän yliopistossa. Hän on hallintotieteiden tohtori, jonka aluetieteen väitöskirja käsitteli informaatioteknologian ja koulutuksen yhteyksiä aluellisesta näkökulmasta.