Kulttuuri, teknologia ja koulutuksen monialaiset haasteet

Teknologian kulttuurinen ja yhteiskunnallinen tutkimus ja luova kehitystyö muodostavat monialaisuudessaan koulutukselle ja tutkimukselle haasteellisen kentän. Eri opinalojen käsitteistön ja menetelmien yhteensovittamisen ohella haasteena on perus- ja soveltavan tutkimuksen ja tuotantokäytäntöjen yhteyden lujittaminen. Suomen virtuaaliyliopisto verkostoineen on tärkeä ympäristö kulttuuri- ja teknologia-alojen yhdentymispyrkimyksille. 

Yhdysvaltain tiedeakatemia julkaisi viime vuonna laajan selvityksen, jossa kartoitetaan tietotekniikan, taiteen ja designin uusia yhteyksiä. Selvityksen laatinut komitea lanseeraa uuden termin ja alueen - ITCP, Information Technology and Creative Practice - ja esittää sen edistämistä tutkimuksessa, koulutuksessa ja tuotannossa. Nämä 'tietoteknologian luovat käytännöt' nähdään selvityksessä ensiarvoisen tärkeänä osana innovaatiojärjestelmää.

Suomessa opetusministeriön ohella myös SITRAn Suomi 2015-raportit peräänkuuluttavat luovuutta kaikkien kansalaisten perusoikeudeksi. TEKESin hankkeet USIX ja FENIX osoittavat, että myös teknologiakehitys etsii entistä kiinteämpää yhteyttä käyttäjien arkeen ja käytön kulttuureihin. Sosiaaliset innovaatiot ovat tiede- ja teknologianeuvoston ja eduskunnan asialistan kärjessä.

Nämä pyrkimykset - käyttäjälähtöisyyden, sosiaalisen näkökulman ja luovuuden korostaminen - antavat aihetta olettaa, että käynnissä on teknologiakehityksen kulttuurinen käänne. Oletus ei kuitenkaan saa vahvistusta hankkeiden ja ohjelmien tarkemmassa lähiluvussa.

Esimerkiksi tuore kartoitus tiede- ja teknologiatutkimuksen perusrakenteiden vahvistamisesta sivuuttaa kulttuurisen näkökulman. Tarmo Lemolan laatima selvitys on erinomainen, mutta ikävä kyllä sisällyttää tarkasteluunsa vain talous- ja yhteiskunnallisen tutkimuksen. Määritelmän mukaan tieteen ja teknologian tutkimuksen kohteena on tieteen ja teknologian muutos - muutoksen ehdot, muutosprosessit ja näihin osallistuvat instituutiot ja organisaatiot.

Kysyä sopii, eikö tieteen ja teknologian muutos ole myös kulttuurin muutosta ja sen tutkimus myös kulttuurin tutkimusta? Entä onko muutosta tarkasteltava vain organisaationäkökulmasta vai liittyykö se myös käyttäjien arkeen?

Teknologian kulttuurinen ja yhteiskunnallinen tutkimus

Rajauksen myötä pois jää teknologiaan liittyvä humanistinen, taiteen ja suunnittelun tutkimus - Yhdysvalloissa peräänkuulutettu luova käytäntö - sekä Suomessakin vahvistunut teknologian kulttuurinen ja yhteiskunnallinen tutkimus, joka tuottaa tietoa kulttuurin muutokseen ja proaktiiviseen kehittämiseen.

Teknologian kulttuurinen ja yhteiskunnallinen tutkimus on viime vuosina vakiinnuttanut asemiaan siinä määrin, että voisi puhua peräti uudesta paradigmasta, jossa teknologiakehitystä lähestytään yhteiskuntatieteen ohella myös kulttuurintutkimuksen, mediatutkimuksen sekä taiteen ja suunnittelun näkökulmista. Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkijat osallistuvat entistä laajemmin soveltaviin tutkimus- ja kehityshankkeisiin. Alan tutkimusta ja koulutusta myös harjoitetaan jo kautta Suomen yliopistojen, entistä useammin myös kaupallisen ja teknisen alan korkeakouluissa. Eräs osoitus alan vahvistuvasta äänestä on uuden mediakulttuurin verkkojulkaisu mediumi, jonka teemanumerot ovat käsitelleet mm. Internetin, digi-tv:n ja mobiiliviestinnän käyttökulttureita runsaslukuisen tutkijakunnan voimin.

Tutkimussuuntaukselle ominaista on laadullisen ja kulttuurikriittisen näkökulman korostuminen. Käyttökulttuurien tutkimuksessa käytetyt laadulliset, usein etnografiset menetelmät tuottavat ymmärrystä tietoyhteiskunnan käytäntöihin, merkityksiin ja arkeen ja siten tukevat käyttäjälähtöistä teknologiakehitystä. Kulttuurikritiikki puolestaan on tietoyhteiskunnassa myös mediakritiikkiä ja teknologiakritiikkiä. Sen tarjoamista näkökulmista on mahdollista esimerkiksi arvioida teknologiahankkeiden esioletuksia tai kehittää työkaluja medialukutaidon edistämiseen.

Käsitteelliset ja käytännön haasteet

Teknis-tieteellisen ja taiteellis-humanistisen lähestymistavan on perinteisesti katsottu muodostavan 'kaksi kulttuuria' ja puhe uudesta näiden välille kasvavasta 'kolmannesta kulttuurista' on ollut suosiossa varsinkin uuden median koulutusyhteyksissä, joissa on hahmoteltu 'digitaalisen Bauhausin' mallia. Usein kolmas kulttuuri kuitenkin esitetään varsin utopistisessa valossa, käsittelemättä jäävät monialaiseen yhteistyöhön liittyvät ongelmakohdat, jotka liittyvät sekä käsitteisiin että käytäntöihin.

Kaikki monialaisessa ympäristössä työskennelleet ovat kokeneet kieleen ja käsitteisiin liittyviä kitkoja ja väärinymmärryksiä. Erityisen korostunutta käsitteiden sekaannus on tietoyhteiskuntaan liittyvässä keskustelussa, johon kulttuurinen, yhteiskunnallinen, tekninen ja taloudellinen diskurssi synnyttävät jatkuvasti uutta sanastoa, samalla kun alunperin yhdellä alalla käytetyt ilmaisut 'kääntyvät' toisiin merkityksiin ja uusiin yhteyksiin.

Kun tekniikan sanastohankkeet keskittyvät melko suoraviivaisiin teknisiin määritelmiin on ilmeistä, että sanojen uudet käyttöyhteydet ja merkitykset arjessa, tutkimuksessa ja kulttuurituotannossa vaativat erityistä huomiota. Teknisen määritelmän ohelle kaivataan myös kulttuurista, historiallista ja yhteiskunnallista tulkintaa: sanastotyötä ja oppimateriaalituotantoa joka rakentaa siltoja kulttuurin ja teknologian tutkimuksen välille.

Käsitteillä on myös se ominaisuus, että ne kiteytyvät käytäntöihin, menetelmiin ja sovelluksiin. Käsitteellinen taso muodostaa näin teknisten määritysten taustalla vaikuttavat 'esimääritykset'. Esimerkiksi käyttäjälähtöisyyden pelkkä julistaminen ei riitä, kehitystyön taustalle on käytävä analyyttinen keskustelu siitä, nähdäänkö käyttäjä tarverationaalisena vai nautinnon maksimoijana, kuluttajana vai kansalaisena, palvelujen vastaanottajana vai tuottajana.

Toinen käytäntöön liittyvä ongelma on se, miten monialaisuus toteutuu tutkimus- ja koulutusorganisaatioissa. Opinalojen yhteen sovittelu on neuvottelua, jossa käsitteiden lisäksi on ratkaistava toimintakulttuurien ja tutkimusmenetelmien priorisointi sekä koulutusohjelmien rajaus. Kysymys monialaisuuden ja erikoistumisen ongelmallisesta suhteesta koulutuksessa on usein nostettu esiin; lisäksi tulisi kysyä koulutusohjelmien yhteiskunnallisiin tavoitteisiin liittyviä laajempia kysymyksiä. Koulutetaanko esimerkiksi mediasuunnittelun ja -tuotannon opiskelijoista valmiiden ohjelmistojen käyttäjiä vai tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa myös työvälineiden ja sovellusten kehitykseen? Opiskelevatko insinöörit teknisten määritysten laatimista ja toteuttamista, vai ymmärretäänkö teknologiakehitys osana kulttuurista ja yhteiskunnallista toimintaa ja sen käsitteiden valossa?

Verkostoitunut oppiminen

Virtuaaliyliopisto kansallisena verkostona tarjoaa mahdollisuuden monialaisen pedagogian kehittämiseen, joka ihanteellisesti toimii 'navigaattorina' käsitteiden ja tutkimuskulttuurien monialaiseen viidakkoon.

Osaltaan tukea tähän pyrkimykseen tarjoaa perusteilla oleva Uuden median tutkimusverkosto, johon osallistuvia yliopistoja ja tutkimuslaitoksia yhdistää nimenomaan kulttuurisen näkökulman tuominen perus- ja soveltavaan teknologiatutkimukseen. Verkoston tavoitteisiin kuuluu edistää alan tutkimusta, koulutusta ja käytäntöjä sekä tuottaa alan oppimateriaaleja.

Oma kokemukseni monialaisesta koulutuksesta liittyy Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorioon, jonka maisteriohjelman opiskelijat tulevat taide- ja design- ja teknisten alojen ohella myös kaupalliselta, humanistiselta ja yhteiskuntatieteen opintotaustalta. Oppiminen näin monialaisessa ympäristössä edellyttää 'poisoppimista', oman erityisosaamisen asettamista uuteen, laajempaan kontekstiin, jota luonnehtii verkostoitunut asiantuntijuus ja arvokeskustelun myötä syntyneet yhteiset tavoitteet.

Kokemus osoittaa, että käsitteiden sekaannuksen ja hahmottoman moniosaajuuden sijaan monialaisuus parhaimmillaan tuottaa uusia refleksiivisiä käytäntöjä, jossa eri alojen erikoistuneet näkökulmat saadaan resonoimaan keskenään kriittisen rakentavasti.

Minna Tarkka

Lemola, Tarmo 2003. Tieteen ja teknologian tutkimuksen institutionaalisten perusrakenteiden vahvistaminen. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2003:5. Helsinki: Opetusministeriö, Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto.

Mediumi-verkkojulkaisu 

Mitchell, William J. Alan S. Inouye, ja Marjory S. Blumenthal, (toim.) 2003. Beyond Productivity: Information, Technology, Innovation, and Creativity. Committee on Information Technology and Creativity, National Research Council. Washington: The National Academies Press.

Tarkka, Minna ja Tapio Mäkelä (toim.) (2002). Uusi mediakulttuuri innovaatioympäristönä. Helsinki: m-cult.

Kirjoittaja toimii toiminnanjohtajana m-cultissa, joka on uuden mediakulttuurin tutkimus- kehitys- ja tuotantokeskus. Aiempaan toimintaan kuuluu uuden median koulutuksen, suunnittelun, tutkimuksen ja tuotannon tehtäviä, mm. professorina Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa.