Open Access - tiedejulkaisemisen toinen mahdollisuus

Mikään ei ole pysyvää, ei myöskään tieteen tulosten painaminen paperille ja levittäminen maapostissa ympäri planeettaa. Tieteellisten aikakauslehtien digitaalisia versioita on ollut saatavilla verkosta jo vuosia, mutta nopean ja edullisen jakelukanavan lisäksi verkko tarjoaa mahdollisuuden muuttaa myös tiedelehtien julkaisukäytäntöjä, ja kenties palauttaa tiedon julkaiseminen takaisin tiedeyhteisöille.

Ennen kuin paperille painetut julkaisut keksittiin, tieteellistä tietoa välitettiin kirjeverkostojen avulla. Uusi tieto ja tieteellinen keskustelu kulki postin mukana kirjeissä, jotka kopioitiin käsin ja lähetettiin edelleen.

Britannian tieteellisen seuran Royal Societyn kokouksissa 1600-luvulla luettiin ääneen merkittävimmät tieteellisiä uutisia sisältävät kirjeet. Ääneen lukeminen alkoi pian kuitenkin käydä vaivalloiseksi ja niinpä kirjeitä alettiin painaa ja levittää jäsenistölle - näin syntyivät tieteelliset aikakausjulkaisut. Niiden tarkoitus oli yksinkertainen: levittää tietoa tutkimustuloksista, keskustella, sekä luoda yhteisyyttä saman alan tieteentekijöiden kanssa. Uusi tieto alistettiin julkiseen kontrolliin.

Tieteen tulee palvella ihmiskuntaa

Tiedejulkaisemiseen on aina liittynyt myös idealistisia ajatuksia tieteen velvollisuudesta palvella ihmiskuntaan - levittää tiedon valoa tietämättömyyden pimeyteen. Esimerkiksi Ranskan valtio lahjoitti 1830-luvulla valokuvauskeksinnön patentin "ihmiskunnan vapaaseen käyttöön, tieteen ja taiteen edistämiseen". Kaupalliset intressit kiinnittyivät tiedejulkaisemiseen vasta paljon myöhemmin, oikeastaan vasta 1970- ja 1980-luvuilla. Markkinat syntyivät tieteen ja tiedejulkaisemisen valtavasta kasvusta, joka oli alkanut toisen maailmansodan jälkeen. Tieteen rahoitusta lisättiin erityisesti Yhdysvalloissa, kun Neuvostoliiton 1957 laukaisema Sputnik herätti siellä paniikkireaktioita maan tieteen jälkeenjääneisyydestä.

Tieteentekijöitä alkoi tulla valtavasti lisää. Kokonaan uusia ja yhä erikoistuneempia tieteenaloja perustettiin, ja niitä varten piti perustaa myös uusia tieteellisiä julkaisuja. Tieteentekijöiden määrän kasvu johti tieteellisten artikkelien ja julkaisujen määrän hillittömään kasvuun. Rahoitusjärjestelmien kytkeytyminen tieteellisiin julkaisuihin ja kiristynyt akateeminen kilpailu kiihdyttivät artikkelien tuotantoa. "Publish or perish", julkaise tai tuhoudu, kuvaa ytimekkäästi tieteen tekemisen uusia ehtoja. Vanhat organisaatiot eivät enää kyenneet julkaisemaan edes hyviksi arvioituja käsikirjoituksia ja näin avautuivat markkinat kaupallisille kustantajille, jotka alkoivat perustaa uusia lehtiä ja valloittaa markkinoita.

Tiedon tulvasta hyökyaalloksi

Syntyi uusi taloudellisen toimeliaisuuden alue, jonka pelureina ovat tutkijat, akateemiset instituutiot, kustantajat, kirjastot ja media. Tiedon tulva paisui hyökyaalloksi. Jo kauan on ollut mahdotonta lukea kaikkea relevanttiakaan tietoa edes rajatultakaan tieteen alueelta. Kasvun rahoittajina ovat olleet julkaisuja tilaavat instituutiot: pääosin yliopistojen laitokset ja kirjastot.

Yliopistojen kirjastojen osalta kehitys johti vähitellen tilanteeseen, jossa niiden resursseista leijonanosa menee aikakauslehtien tilauksiin. Pienet erikoislehdet voivat maksaa vuodessa tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia euroja, ja hinnat ovat olleet rakettimaisessa nousussa. Esimerkiksi  -lehden vuosikerta maksoi vuonna 1991 6062 euroa, 2001 se maksoi 14 935 euroa ja vuonna 2004 jo 19 013 euroa. Lehteä julkaiseva englantilais-hollantilainen Elsevier teki tiede- ja lääketieteen alan julkaisuillaan vuonna 2000 410 miljoonan euron voiton 1127 miljoonan euron liikevaihdolla. Monille kustantajille tiedelehtien myyminen on siis erinomainen business, joka kukoistaa varsinkin kun useimmiten lehtien kirjoittajille, eli tiedon tuottajille ei tarvitse maksaa, ei myöskään tekstien arvioitsijoille tai toimituskunnan jäsenille.

Monasti julkisin varoin rahoitettua tietoa siis julkistetaan kaupallisten kustantajien toimesta julkaisuissa, jotka sitten julkinen taho, esimerkiksi yliopistojen kirjastot ostavat takaisin kalliiseen hintaan.

Tiedon alusta vaihtuu

Internet on muuttamassa näitä kuvioita, se mitä me tähän asti olemme nähneet on vasta alkua. On selvää, että alusta jolle tietoa varastoidaan tai siirretään on vaihtumassa. Näin kulttuureissa on käynyt ennenkin: savitauluista siirryttiin papyrukseen, papyruksesta pergamenttiin, sitten lumppupaperiin ja siitä puukuidusta tehtyyn paperiin. Perinteinen, vain paperille painettu tiedejulkaisu on tulossa tiensä päähän, vaikkei paperi kokonaan häviä pitkään aikaan. Käytetäänhän pergamenttiakin vielä paperin rinnalla, samoin esimerkiksi 1800-luvun teknologiasta muistuttavia korusähkösanomia ("Internetsähkeitä") lähetetään tekstiviestien tai puhelinsoittojen ohella.

Ennen lehtiä luettiin kirjastojen lukusaleissa ja valokopiokoneen yleistyttyä luettiin lehdistä otettuja valokopioita. Elämme siirtymäkautta jossa eri julkaisumuodot elävät rinnakkain. Elektroninen julkaiseminen tarjoaa kuitenkin niin ylivoimaisia etuja, että se vääjäämättä korvaa paperimuotoisen julkaisemisen.

Mihin tiedelehtien kustantajia enää tarvitaan? Paperisten julkaisujen luotettavuus ei ole itsestäänselvyys. Tieteellisessä julkaisussa on kyse luottamuksesta, joka on historiallisesti ja kulttuurisesti rakentunut. Luotamme vertaisarviointeihin, kirjastojen henkilökuntaan tai kustantajien laaduntarkkailujärjestelmään. Verkkojulkaisun luotettavuus voidaan helposti varmistaa samankaltaisella järjestelmällä.

Verkko onkin avannut uusia mahdollisuuksia tieteen vapaalle julkaisemiselle. Open Access (OA) julkaiseminen on nopeasti muuttamassa globaalia tiedejulkaisemista. OA-julkaisuja voi lukea, tulostaa ja levittää edelleen ilman maksuja ja esteitä. OA-julkaisukanavia voivat olla esimerkiksi tieteelliset aikakauslehdet, tutkimusalakohtaiset julkaisukokoelmat ja organisaatioiden omat julkaisuarkistot. Joillakin luonnontieteen alueilla, kuten fysiikassa ja biotieteissä verkkojulkaiseminen on jo nyt keskeisessä asemassa.

Vapaus tietoon

Tiedon vapaalla saatavuudella on olennainen merkitys esimerkiksi kehitysmaiden tieteentekijöille joilla ei ole pääsyä kunnollisiin kirjastoihin. Verkon rihmastoista putkahtaa yhä uusia OA-julkaisukokonaisuuksia. Suomessa OA-julkaisemista on alkanut edistää huhtikuussa 2003 perustettu FinnOA, joka on tutkijoiden, tieteellisten kustantajien ja tieteellisten kirjastojen organisaatio. Se edistää suomalaisen tutkimustiedon vapaata saatavuutta ja tekee tunnetuksi OA-toimintamallia tieteellisessä julkaisemisessa.

Verkko-opetuksessa OA-julkaisut voisivat hyvin täydentää oppimateriaaleja, pääsy niihin olisi helpompaa kuin isojen konsortioiden hallitsemiin kokotekstilehtipankkeihin. Verkkokurssien avulla voitaisiin luoda aidosti kaksisuuntaista vuorovaikutusta opetuksen ja tutkimuksen välille.

Tieteellisen tiedon välittäminen ja kontrolli takaisin tiedeyhteisön omiin käsiin

Tiedeyhteisöillä on nyt mahdollisuus ottaa tieteellisen tiedon välittäminen ja kontrolli takaisin omiin käsiinsä joista se karkasi 1970-luvulla. Yliopistot, tieteelliset seurat ja laitokset voisivat esimerkiksi hyvin perustaa tieteellisiä sarjoja, jotka ilmestyisivät vain elektronisina versioina verkossa. Ei olisi vaikeaa järjestää pääsyä julkaisuihin tarvittaessa maksulliseksi. Toisaalta voisi kysyä miksi julkisilla varoilla tuotetun tiedon pitäisi ylipäänsä maksaa mitään? Tieteen periaatteisiin on kuulunut ajatus tiedon vapaasta levittämisestä, nyt se on mahdollista vähäisin kustannuksin.

Tapio Onnela

Kirjoittaja koordinoi Historian valtakunnallista verkko-opetushanketta sekä toimittaa Agricola Suomen historiaverkko sivustoa.

FinnOA-työryhmä 

Mikko Pennanen: Open access - kohti tieteellisten julkaisujen vapaata saatavuutta. (Agricolan Tietosanomat 3-2003)