Laatutyö - riesa vai tuki virtuaaliopetukselle?

Matti Lappalainen

Eurooppalaista tutkinnonuudistusta linjanneessa Berliinin julistuksessa (pdf) nostettiin erityisesti esiin laadunvarmistus. Sen myötä kaikissa yliopistoissamme onkin tehostettu ns. laatutyötä. Toimeliaisuutta on virinnyt yhtä aikaa eri puolilla. Omilla tahoillaan laatusuunnitelmia laaditaan opetuksen (tavallinen ja virtuaaliopetus usein erillään), tutkimuksen kuin yliopistojen kolmannen tehtävänkin laadunvarmistuksen suhteen hallintoa unohtamatta. Toiminta on ollut niin hektistä, että koordinoinnista ja tiedonkulusta osapuolten kesken ei ole aina huomattu kantaa riittävää huolta.

Vaikuttaa siltä, että tutkinnonuudistuksen puhaltaessa niskaan tiedekunnat, laitokset ja oppiaineet ovat olleet niin työllistettyjä, että laatuasioiden suhteen niissä on toistaiseksi (kauhulla?) voitu odottaa "jostain" tulevia laadunvarmistuksen uusia tuulia.

Suomalainen tulkinta: kehittävää arviointia

Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) on toiminut pian 10 vuotta. Koko olemassaolonsa ajan se on keskeisenä kansallisena arviointielimenä painottanut toimissaan arvioinnin kontrolli- ja valvontatehtävän sijaan arvioinnin kehittävää tehtävää. Tosin se on asiantuntijaorganisaationa osallistunut myös yliopistojen huippu-/laatuyksikkövalintaan, jota voidaan pitää muunakin kuin kehittävänä arviointina. Tämäkään ei ole kuitenkaan leimannut neuvostoa yliopistojen rankkeeraajaksi, vaan vaikuttaa siltä, että arviointineuvosto on hankkinut toimillaan yliopistojen arvostuksen. Tosin moniäänisestä korkeakoulukentästä kuuluu toki muunkinlaisia ääniä. Monet kansainväliset ja heidän rinnallaan myös suomalaiset koulutuspolitiikan tutkijat näkevätkin koko arviointibuumin heijastavan paljolti vaarallisia ilmiöitä: koulutusta käsitellään kauppatavarana muiden tuotteiden joukossa, sitä arvioivat väärin menetelmin väärät ihmiset saavuttaen näin valtaa, joka ei heille kuulu ja näin aiheutetaan peruuttamatonta vahinkoa yliopistoyhteisölle.

Uudessa tilanteessa, jossa keskusteluun on Berliinin julistuksen myötä nostettu "akkreditointi, sertifiointi tai vastaavat järjestelmät", kansallisena pyrkimyksenä on ollut pitäytyä mahdollisimman pitkälle nykyisissä hyviksi havaituissa käytännöissä. Kansainvälisestikin suomalaiset menettelyt tuntuvat saaneen kannatusta. Joissakin maissa arvioinnin keskeisenä pyrkimyksenä on laittaa yliopistot järjestykseen sanonnan molemmissa merkityksissä. Näissä maissa voidaan vain kaiholla kuunnella kertomuksia suomalaisesta järjestelmästä, jossa toistaiseksi silkkihansikkain on harjoitettu kehittävää arviointia.

Laatu kätketty käsitteisiin

Laatupuheessa suorastaan vilisee erilaisia käsitteitä lähtien itse "laatutyöstä": mitä sillä tarkoitetaan? Entä laadunvarmistus, laadunhallinta, laatujärjestelmä? Puhumattakaan vierasperäisistä termeistä ja niiden lyhenteistä: balanced scorecard/BSC, total quality management/TQM, benchmarking, ISO… Laadunvarmistukseen liittyviä käsitteitä on määritelty luonnollisesti eri puolilla (esim. OPM:n työryhmämuistio Korkeakoulutuksen laadunvarmistus (pdf)), mutta käsitteistöt ovat usein keskenään ristiriitaisia ja yliopistoyhteisöön sopimattomia.

Usein käsitteiden takaa löytyy täysin järkeviä toimintatapoja. Tällainen on esimerkiksi pyrkimys toiminnan kuvaamiseen ja dokumentointiin. Lähivuosina suuri joukko yliopistolaisia siirtyy eläkkeelle. Tällöin katoaa runsaasti tietoa toiminnan laatua turvaavista käytännöistä, jotka ovat valautuneet arkiseen toimintaan. Käytännöt kannattaa kuvata vielä nyt, kun käytäntöjen luojat ovat työelämässä. Näin helpotetaan tulevien työntekijöiden työhön opastamista. Erilaisia prosesseja kuvatessa voidaan samalla luontevasti paikantaa mahdollisia toiminnassa olevia harmaita alueita, joilla menettelytavat eivät ole vakiintuneet.

Luontevia laatumenettelyjä jo käytössä

Virtuaaliyliopistotoiminnan parissa toimijat ovat omista lähtökohdistaan luoneet toimivia käytäntöjä, joissa yhdistyy monia laatutyöllä tavoiteltavia piirteitä. Käytännöt ovat nousseet aidosti yliopistoyhteisön sisältä halusta asettaa omat toimintatavat kollegojen arvioitaviksi, jotta niitä voitaisiin kehittää. Esimerkiksi valtakunnalliset tieteenalaverkostot ovat kutsuneet lähialojen edustajia arvioimaan verkkokurssejaan. Tällainen avoimuus on opetuksen suhteen hyvin poikkeuksellista. Tästä dialogista ovat oppineet niin arvioinnin kohteet kuin arvioijatkin. Ajatus opetuksen saattamisesta kollegoiden arvioitavaksi ja yhdessä kehitettäväksi siirtyy toivottavasti myös näiden ihmisten "tavalliseen" opetukseen, jolloin koko opetuskulttuuri muuttuu yhteisöllisemmäksi. Myös virtuaalipuolella kehitellyt arvioinnin työvälineet ovat luontevasti sellaisia, että niillä on varmasti käyttöä myös perinteisessä opetuksessa.

Laadunvarmistuksen saralla tehdään toki muutakin kuin edellä kuvattua arkista ja varmasti vaikuttavaa oppiaine- ja yliopistorajat ylittävää yhteistyötä. Verkko-opetuksen laadunhallinta ja laatupalvelu (Vopla) -hankkeessa tuetaan ja edistetään suomalaisten yliopistojen verkko-opetuksen ja verkko-oppimisen laadunhallintaa ja kehitetään yliopistojen henkilöstön laatutietoisuutta. Suomalaiset ovat mukana myös kansainvälisessä virtuaaliyliopistotoiminnan laatua kehittävässä työssä kuten e-Quality-hankkeessa.

Vaaran vuodet vastassa?

Jo nykyisin yliopistoissa kerätään runsaasti arviointitietoa erilaisiin tarkoituksiin. Laatutalkoissa pitää varmistua siitä, että tietoa ei kerätä varmuuden vuoksi tai siksi, että sen kerääminen sellaisenaan olisi jonkinlainen osoitus laadusta. Arvioinnin tehostamisen tulisikin tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että entistä tarkemmin mietitään, mitä tietoa todella kannattaa kerätä ja miten kerättyä tietoa hyödynnetään.

Keskeistä on myös varmistua siitä, että ne, joiden toimintaa arvioidaan, pääsevät itse tosiasiallisesti vaikuttamaan arviointitapoihin ja kriteereiden määrittelyyn sekä osallistumaan tulosten tulkintaan. Mikäli laatutyön suunnitteluvaiheessa tehdään tässä suhteessa virheitä, menetetään eri toimijoiden välillä (toivottavasti) vallitseva luottamus, jolle laadukkaan toiminnan on viime kädessä rakennuttava.

Matti Lappalainen

Matti Lappalainen on Turun yliopiston opetuksen kehittämispäällikkö ja virtuaaliyliopistoyhdyshenkilö. Hän on työskennellyt tiiviisti yliopisto-opetuksen laadunarvioinnin parissa vuodesta 1995 lähtien, jolloin hän aloitti Turun yliopiston opetuksen ja oppimisen laatuhankkeen suunnittelijana.