Virtuaaliyliopiston vaikuttavuus – mitä se on ja miten sitä voisi arvioida?

Olemme edenneet verkko-oppimisessa ja -opiskelussa siihen vaiheeseen, että tunnustamme sen mahdollisuudet, mutta myös kriittiset näkökohdat. Vielä viime vuosikymmenellä hokemat ”open and flexible learning – avoin ja joustava opiskelu” välittivät kuvaa siitä, että verkko-opiskelu on helppoa, hauskaa ja ennen kaikkea joustavaa. Mutta mitä vaikutuksia verkko-opiskelulla on itse oppimiseen? Tästä ei ole juurikaan tutkimustuloksia. Oulun yliopistossa onkin juuri käynnistynyt opetusministeriön rahoittamana virtuaaliyliopiston tieteenalaverkostojen vaikuttavuutta koskeva tutkimus.

Verkko-opiskelu on tuonut yhden erinomaisen mahdollisuuden järjestää koulutusta joustavasti erilaisten opiskelijoiden erilaisiin sisällöllisiin tarpeisiin. Verkko-opiskelu on myös tasa-arvoisuutta lisäävä ja se luo mahdollisuuksia globaaliin toimintaan opiskelijan fyysisestä sijainnista riippumatta. Oppimista verkko-opiskelu ei sen sijaan ole tehnyt joustavammaksi vaan oppimisen ”realiteetit” ovat olemassa verkko-opiskelussakin – jopa hieman haastavampana kuin perinteisessä opiskelutilanteessa.

Pedagogisesti innovatiivisten käytäntöjen toimivuutta sekä verkko-oppimisen laatua on tarkasteltu tieteellisissä tutkimushankkeissa (mm. Hakkarainen, Lipponen & Järvelä, 2001; Järvelä & Häkkinen, 2005; Koschmann, Hall, & Miyake, 2002; De Corte, Verschaffel, Entwistle & Van Merriëboer, 2003). Oppimisen perustutkimus on viime vuosikymmenen aikana tarttunut haasteeseen selvittää teknologian kognitiivisia ja motivationaalisia vaikutuksia.

Tulokset ovat osoittaneet, että erityisesti verkostoperustainen ja yhteisöllinen työskentely teknologian parissa tukee keskeisiä ajattelun taitoja kuten kysymistä, selittämistä ja yhteisöllistä tiedonrakentelua. Verkostoperustaisen työskentelykulttuurin omaksuminen edistää myös oppimista tukevien taitojen ja strategioiden muotoutumista tietoyhteiskunnan vaatimuksia vastaaviksi.

Verkostoperustaisesta oppimisesta on jo tutkimustuloksia

Teknologiaympäristöillä on todettu olevan merkitystä erityisesti motivationaalisista ongelmista kärsiville oppilaille, joiden työskentelyyn sitoutumista yhteisöllinen verkostoperustainen oppiminen näyttää tukevan. Verkko-oppimiseen liittyvää vuorovaikutusta selvittäneet tutkimukset ovat puolestaan osoittaneet tarpeen kehittää oppimisvuorovaikutukseen osallistuvien vastavuoroista ymmärtämistä sekä yhteisen tietoperustan muodostamista tukevia käytänteitä (Mäkitalo, 2006; Naidu & Järvelä, 2006).

Vastikään tarkistetutun tuoreen väitöskirjan aiheena oli "Erilaiset oppijat ja oppimateriaalit verkko-opetuksessa". Väitöskirja selvitti verkko-opiskelun etuja ja ongelmia opiskelijan ja opettajan kannalta (Vainionpää, 2006). Tutkimuksessa kartoitettiin millaisille opiskelijoille verkko-opiskelu sopii parhaiten ja minkälaiset oppimateriaalit soveltuvat verkko-opiskeluun ja -opettamiseen.

Tutkimuksen tuloksena nousi esille tärkeitä havaintoja siitä, että verkko-opiskelu koetaan opiskelijoiden ja opettajien keskuudessa varsin positiivisesti vaikka erilaisten oppijoiden välillä on eroja opiskelukokemuksia ja oppimateriaaleja koskevissa käsityksissä. Tälläkään tutkimuksella ei kuitenkaan vielä päästy selvittämään niitä opiskelijan taitoihin tai oppimateriaaliin liittyviä tekijöitä, jotka puoltavat verkko-opiskelua ymmärtävään ja laadukkaaseen oppimiseen johtavana opiskelumallina.

Vaikutusten arviointia tulisi uudelleensuunnata

Virtuaaliyliopiston laajempia vaikutuksia ei ole tutkittu Suomessa ja vain vähän myös kansainvälisesti. Arviointi on kohdistunut opettajien asenteisiin, oppilaiden oppimissaavutuksiin tietotekniikan avulla, oppimisympäristöjen laatuun sekä digitaalisen oppimateriaalin käytettävyyteen ja sen teknisiin ominaisuuksiin (mm. Galanouli, Murphy & Gardner 2004; Venezky & Davis, 2002). Tämä on kuitenkin ristiriidassa ajankohtaisen oppimistutkimuksesta kumpuavan tutkimustiedon kanssa, joka osoittaa että yhteisöllinen tiedonrakentelu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, verkostomainen toiminta ja niihin nivoutuvat motivationaaliset ja kognitiiviset prosessit ovat avainasemassa teknologian hyötyjen välittymisessä oppimiseen (De Corte et al., 2003). Vaikutusten arviointia tulisikin siis suunnata näiden mekanismien selvittämiseen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että teknologia voi toimia koulutuksen muutoksen "katalysaattorina" mutta ei itsessään saa aikaan mitään muutoksia - ne tapahtuvat opettajien ja muiden toimijoiden ajattelun muutoksen kautta. Jotta virtuaaliyliopiston ja verkko-oppimisen vaikuttavuutta voitaisiin tarkastella suomalaisen Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian tavoitteiden valossa, tarvitaan lisää tietoa verkko-oppimisen käytäntöjen merkityksestä oppimisen taitojen kehittymisessä, yhteisöllisen oppimisen toteutumisesta sekä kurssien pedagogisen periaatteiden toteutumista.

Oulun yliopistossa on juuri käynnistynyt opetusministeriön rahoittamana virtuaaliyliopiston tieteenalaverkosotojen vaikuttavuutta koskeva tutkimus (Pesonen & Järvelä, 2006). Keskeisenä tavoitteena on arvioida ja tutkimustulosten myötä tehostaa virtuaaliyliopiston toimintaa siten, että laadukasta opetusta, opiskelua ja oppimista tukevat käytännöt vahvistuisivat. Arvioinnin tuloksena pyritään nostamaan esiin sekä oppimisen laadun kannalta menestyksellisiä käytänteitä, että kriittisiä näkökohtia jotka heikentävät virtuaaliyliopistossa opiskelun merkityksellisyyttä. Tarkastelun näkökulmana on myös verkostojen jatkuvuuden ja pysyvyyden arviointi – pyrkimyksenä on saada selville millaiset oppimisen käytännöt johtavat pysyvämpiin, ei pelkästään kokeiluluonteisiin malleihin.

Tutkimuksessa arvioidaan virtuaaliyliopiston tieteenalaverkoston opetuksen vaikuttavuutta neljältä eri näkökulmalta:

• Oppimisen laatua arvioidaan opiskelijoiden yksilöllisen oppimisen näkökulmasta erityisesti arvioiden verkko-opiskelun kognitiivisia ja motivationaalisia käytänteitä (esim. opiskelun strategiat, sitoutuminen ja tavoitteellisuus)
• Oppimisen laatua arvioidaan yhteisöllisen oppimisen periaatteiden toteutumisen näkökulmasta (esim. verkko-oppimisen yhteisöllisen työskentelyn toteutuminen ja yhteisöllinen tiedon tuottaminen).
• Opetuksen laatua arvioidaan myös eri tieteenalaverkostojen kurssien pedagogista toteuttamista arvioimalla. Tällöin valitaan otos verkkokursseja "case-analyysiin" ja analysoidaan opetuksen toteuttamisen periaatteita ja toteutumisen astetta.
• Opetuksen laatua arvioidaan sen yhteisöllisen toiminnan (mm. opettajien opetuksen suunnittelu, opiskelijoiden verkottuminen, tieteenalojen asiantuntijuuden hyödyntäminen) toteutumisen asteella.

Teknologian opetuskäytössäkin tavoitteena tulisi olla ymmärtävä ja syvällinen oppiminen

Lopuksi voidaan todeta, että teknologia on osa koulutuksen arkipäivää, ja sen soveltaminen oppimisen ja opiskelun käytäntöjä palvelemaan on tullut jäädäkseen. Vaikka tutkimustieto vielä tällä hetkellä osoittaakin monia kriittisiä seikkoja teknologian opetuskäytössä, ovat tulevaisuuden ratkaisut varmasti kypsempiä sekä oppimisteoreettisesti arvioiden että teknologian soveltuvuutta tarkastellen. Oppimisteoreettisesti tarkoituksenmukaiset ja laadukkaat ympäristöt voivat kuitenkin parhaimmillaan haastaa oppijat ja työntekijät uudenlaisen oppimiskulttuurin luomiseen.

Tärkeänä näkökohtana on kuitenkin tuotava esille se, että teknologian opetuskäytössä ei ole kyseessä perinteisen opiskelun muuttaminen näennäisesti moderniin ympäristöön – vaan opiskelun tukeminen siten, että se johtaisi ymmärtävään ja syvälliseen oppimiseen. On syytä muistaa, että syvällinen oppiminen puolestaan on aina työläs ja ponnistelua vaativa prosessi. Vastuuta oppimisesta ei voida siirtää edistyneimmällekään teknologialle tai verkostolle vaan se tapahtuu oppijan mielessä, apuvälineiden tukemana ja nykykäsityksen mukaan myös yhä enemmän sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

--

Sanna Järvelä

Kirjoittaja on professori Oulun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnassa ja työskentelee tutkimusryhmänsä kanssa Koulutusteknologian tutkimusyksikössä.

Lähteet:

Burns, T.C. & C.S. Ungerleider (2003). Information and Communication Technologies in Elementary and Secondary Education: State of the Art Review. , 3(4), 27-54.

De Corte, E., Verschaffel, L., Entwistle & Van Merriëboer, J. (Eds.) (2003). . Elsevier.

Hakkarainen, K., Lipponen, L. & Järvelä, S. 2001. Epistemology of inquiry and computer-supported collaborative learning. A cross-cultural comparison. Teoksessa T. Koschmann, & N. Miyake. (toim.) New Perspectives on Computer-supported Collaborative Learning.

Järvelä, S. & Häkkinen, P. (2005). How to make collaborative learning more successful with innovative technology? , 5, 34-39.

Koschmann, T., Hall, R. & Miyake, N. (Eds.) (2002). CSCL2: . Mahwah, NJ: Erlbaum.

Mäkitalo, K. (2006). Interaction in Online Learning Environments: How to Support Collaborative Activities in Higher Education Settings. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitoksen Tutkimuksia –sarja, 18.

Naidu, S. & Järvelä, S. (2006). Analyzing CMC Content for What? 46, 1, 96-103.

Pesonen, M. & Järvelä, S. (2006). Virtuaaliyliopiston tieteenalaverkostojen opetuksen vaikuttavuus. Esitys Valtakunnallisilla virtuaaliyliopistopäivillä 28.-29.3.2006, Espoo.

Vainionpää, J. (2006). Erilaiset oppijat ja oppimateriaali verkko-opiskelussa. Tampereen yliopisto. Saatavissa verkossa pdf-tiedostona.

Venezky, R. & Davis, C.(2002). Preliminary research report: OECD/CERI.