Tulosohjaus ja yhteistyö

Yliopistojen tulosohjauksesta keskustellaan julkisuudessa melko säännöllisesti. Yleisimpinä näkökulmina ovat huoli määrän korostumisesta laadun kustannuksella ja tuloskilpailun vaikutus yhteistyökulttuuriin. Toisaalta tulosohjaus on kiistatta saavuttanut sille asetettuja päämääriä – yliopistolaitoksen tuloksellisuus on parantunut kaikilla käytetyillä mittareilla tarkasteltuna. Siispä tulosohjauksesta tuskin ollaan luopumassa jatkossa. Mitä tämä merkitsee yliopistolaitoksen sisäiselle yhteistyölle ja erityisesti virtuaaliyliopistotoiminnalle? Onko yhteistyötä ylipäätään mielekästä tarkastella tulosohjauksen viitekehyksessä?

Tulosohjaus on vain yksi monista mahdollisista ohjausparadigmoista. Monet muistavat vielä momenttiohjauksen ajan. Ohjata voi myös tavoitteiden, joko määrällisten tai laadullisten, kautta – tai antaa markkinoiden ohjata.

Itse asiassa, vaikka julkisuudessa puhutaan vain tulosohjauksesta, yliopistojen todellisuus on keitos monista ohjausmekanismeista ja niiden yhteisvaikutuksista. Jos tarkastellaan yliopistolaitosta kokonaisuutena, huomioiden kaikki toiminnot ja rahoituslähteet, havaitaan, että paljon puhuttu tulosohjaus tutkinnoista maksettavine osuuksineen kattaa vain noin kuudesosan yliopistojen rahoituksesta. Kaikesta päätellen juuri sen osan, joka ohjaa niin yleistä mielipidettä kuin yliopistojen sisäistä toimintaakin.

Niin sanottu ulkopuolinen rahoitus kattaa reilun kolmasosan yliopistojen määrärahoista. Tästä rahoituksesta päätetään käytännössä täysin yliopistojen tulosohjausjärjestelmän ulkopuolella, markkinoilla, joissa yliopistot kilvan tarjoavat hyviä ja laadukkaita hankkeita marginaalista korvausta vastaan.

Loppu, vajaa puolet yliopistojen rahoituksesta, määräytyy opetusministeriön ensisijaisesti tavoitepohjaisten kriteerien mukaisesti.

Miten virtuaaliyliopistotoimintaa tulisi ohjata?

Mitä tämä kaikki merkitsee yliopistojen välisen yhteistyön ja erityisesti virtuaaliyliopiston kannalta. Tulisiko yhteistyötä tarkastella tulosohjauksen, markkinavetoisuuden vai tavoitteellisuuden kannalta, ja jos tavoitteellisuuden niin määrällisen vai laadullisen?

Opetusministeriö on rahoittanut virtuaaliyliopistotoimintaa kuuden vuoden ajan hankepohjaisesti. On helppo päätellä, että kokonaisuuden taustalla on strateginen laadullinen tavoite – luoda uusi toimintatapa ja kulttuuri yliopistolaitokseen ja yliopistojen väliseen yhteistyöhön. Se, millä logiikalla näin käynnistettyä toimintaa tulisi jatkossa ohjata yksittäisen korkeakoulun osalta, kaipaa jo tarkempaa jäsentämistä.

Hankerahoituksen osalta voidaan erottaa kolme perustoimintoa: yliopistojen sisäinen virtuaaliyliopistotoiminta, alakohtaiset yhteistyöverkostot sekä yhteinen virtuaaliyliopistotoiminnan kehittämis- tai palveluyksikkö. Näistä viimeisen osalta jo hankkeen aikainen nimen vaihto heijastelee ohjausparadigman muutosta. Yhteisestä kehittämisponnistuksesta on tarkoitus päästä markkinavetoiseen toimintaan, mutta millaisille markkinoille.

Markkinavetoinen vai laadullisiin tavoitteisiin perustuva ohjausmalli?

Yliopistorajat ylittävän toiminnan markkinoilla kysyntä on vielä pientä ja fragmentoitunutta. Jokaisella toimijalla on oma vakaa käsityksensä siitä, miten toimitaan ja miten toimintaa jäsennetään, joten sarjatuotannon kustannushyötyä on vaikeaa saavuttaa. Lisäksi yliopistot, jotka ovat oppineet itse myymään palvelujaan alihintaan säännellyille markkinoille, eivät välttämättä ole kovin valmiita maksamaan täyttä hintaa ostamistaan palveluista. Markkinavetoisuus tuskin siis toimii vielä vähään aikaan, ellei siihen pakoteta luomalla ylhäältä päin säännellyt markkinat eli luomalla palvelu ja palvelun ostopakko. Näin on muun muassa talous- ja henkilöstöhallinnossa käymässä.

Luontevampi ohjausmalli tässä vaiheessa tuntuisi olevan edelleen laadullisiin tavoitteisiin tähtäävä yhteinen panostus, keskeisenä tavoitteena yhteisen käsityksen ja käsitteistön muodostaminen yliopistojen toiminnasta. Tämä on saatu erilaisin määrittelyhankkein jo hyvään alkuun.

Tieteenalaverkostojen osalta tilanne on toinen. Selkeää pyrkimystä markkinavetoisuuteen ei ole onneksi havaittavissa. Tämä olisikin ongelmallista, sillä yliopistojen tutkintomarkkinat ovat vahvasti säänneltyjä. Markkina- tai tulosparadigmaa ei siis parane tuoda akateemisen yhteistyön sisälle. Tilanne ei tosin ole kovin helppo tavoite- tai panosohjauksenkaan suhteen. Opetuksen virtuaalisointiin ja yhteistyön järjestelyihin vaadittava ylimääräinen panostus syö helposti yhteistyöstä välittömästi syntyvän säästön.

Toistaiseksi niin tieteenalaverkostot kuin yliopistojen oma virtuaaliyliopistotoimintakin ovat eläneet erillisen lisärahoituksen turvin, jolloin toiminnan perimmäistä mielekkyyttä ei ole tarvinnut liikaa pohtia. Nyt alkaa olla korkea aika tunnistaa yhteistyön todellinen lisäarvo: vain yhdessä toimimalla saamme koottua osaamisemme ja asiantuntemuksemme parhaat puolet laadukkaiksi kokonaisuuksiksi.

--

Timo Tiihonen

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston vararehtori ja toimi viime vuonna opetusministeriön yliopistojen tulosohjauksen kehittämistyöryhmässä. Kirjoitus perustuu hänen Valtakunnallisilla virtuaaliyliopistopäivillä 28. maaliskuuta pitämäänsä puheenvuoroon.