Virtuaaliliikkuvuudesta vetoa opiskelijavaihtoon?

Kun yliopistoissa puhutaan kansainvälisestä liikkuvuudesta, on se perinteisesti mielletty fyysiseksi liikkuvuudeksi. Eikä ihme: kansainvälistymistä kuvaavina määrällisinä kriteereinä yliopistojen tulossopimuksissa on lähtevien ja tulevien vaihto-opiskelijoiden lukumäärät. Samaan aikaan ilmassa on vahvoja signaaleja siitä, että opintoaikojen rajoittaminen vaikuttaa suomalaisten opiskelijoiden halukkuuteen hakeutua vaihtoon. Olisiko virtuaaliliikkuvuudesta apua, ei fyysistä liikkuvuutta korvaavana vaan täydentävänä toimintamuotona?

Kansainvälisyyden edistäminen on yksi keskeinen ”Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2003-2008” teema. Tavoitteena on, että vuosikymmenen vaihteeseen mennessä Suomesta lähtee vaihtoon 6000 yliopisto-opiskelijaa ja saman verran tulee Suomeen vuosittain. Vaikka määrä nouseekin tasaisesti, tavoitteeseen on vielä matkaa. Esteitä pohdittaessa nostetaan keskusteluissa esiin kansainvälisen opiskeluvaihdon kolme ongelma-aluetta: motivaatio, opintojen korvaavuus kotimaassa sekä kasvavat paineet valmistua määräajassa. Me emme edes vielä tiedä, mitä vaikutuksia uusilla tutkintorakenteilla, opintoaikojen rajoittamisella ja opintotuen kiristämisellä on vaihtoon hakeutumiseen. Ensimmäiset uudistusten koekaniinit tulevat ”vaihtoikään” ensi vuonna.

Miksi lähteä vaihtoon – miksi ei?

Erasmus Student Networkin selvityksen mukaan merkittävimmät motivaatiotekijät vaihtoon lähtöön ovat kielitaidon parantaminen ja uusien kokemusten hankkiminen. Vähemmän tärkeä motivaatiotekijä oli opintojen edistäminen. Vaihtoon ja sen tuomiin kokemuksiin ollaan sinänsä keskimäärin erittäin tyytyväisiä, mutta merkille pantavaa on, että vähemmän tyytyväisiä ollaan vaihdon aikaisiin opintoihin.

Vaihtoon lähtö on muodollisesti helppoa, prosessi on usein sulava ja teknisesti hyvin tuettu. Kotiin palattaessa opiskelijaa kohtaa kuitenkin liian usein karu totuus suoritettujen opintojen heikosta korvaavuudesta. Myös lukukausien kirjavat ajankohdat saattavat vaikeuttaa jo aloitettujen kurssien loppuun saattamista, sekä lähtiessä että palattaessa.

Opiskelun kiristyvien tulostavoitteiden paineissa pelkällä kielitaidon ja kokemusten hankkimisella tuskin jatkossa motivoidaan vaihtoon lähtöön. Olisi siis syytä vaikuttaa vaihdon aikaisten opintojen hyödynnettävyyteen. Yksi, toki ei ainoa, fyysistä liikkuvuutta tukeva toimintamuoto voisi olla virtuaalinen liikkuvuus.

Virtuaaliliikkuvuuden ulottuvuudet

Kansainvälisen virtuaalisen liikkuvuuden ydin on toisen maan yliopistojen tuottamien verkko-opintokokonaisuuksien suorittaminen. Kurssit mahdollistavat kansainvälisen opiskelijayhteisön myös niille opiskelijoille, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä vaihtoon. Kansainvälistymistä tukevia toimintamuotoja on virtuaaliliikkuvuuden alueella toki muitakin, esimerkiksi oman kotiyliopiston ja ulkomaisen yliopiston verkostomaisesti ja verkossa toteuttama opintokokonaisuus, jossa osallistujat muodostavat aidosti kansainvälisen yhteisön. Kolmas toimintamuoto on kotiyliopiston opintokokonaisuuksien tai kotimaisten JOO-opintojen suorittaminen verkossa vaihdon aikana. Tämä vaatisi suomalaisten yliopistojen opintokokonaisuuksien monimuotoistamista, mikä toisi joustoa opiskelijan fyysisen sijainnin suhteen. Yliopistojemme verkkokursseille olisi siis kovasti käyttöä!

Verkon ja muun tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen luo mahdollisuuksia kehittää myös vaihtoa tukevia muita palveluja. Jos verkon avulla pyritään edesauttamaan Bolognan-prosessin tavoitteiden mukaisesti tutkintojen läpinäkyvyyttä, se tarkoittaisi opintokokonaisuuksien tavoitteiden ja sisällön kuvaamista riittävän laajasti ja avoimesti sekä ymmärrettävästi. Kuvaukset siis edesauttaisivat – eivät ainoastaan opiskelijan itsensä päämäärätietoista toimintaa – vaan myös opetushenkilökunnan kansainvälistä tiedonvaihtoa – edellyttäen tosin, että kuvaukset olisivat kansainvälisissä yhteyksissä käytetyillä kielillä ja mielellään myös yhteneväisten määritysten mukaisesti toteutettuja.

Verkko voisi olla hyödyksi myös vaihtoa tukevien sosiaalisten yhteisöjen toiminnassa. Tukiverkkoa tarvitaan niin vaihtoon valmistauduttaessa kuin sen aikana. Koska yksittäisestä yliopistosta ulkomailla tiettyyn yliopistoon/maahan lähtevien määrä on kovin pieni ainakin Suomessa, näitä yhteisöjä olisi mielekästä luoda yliopistorajat ylittävästi.

Teoriassa kaunista, mutta entä käytäntö?

Toimintamalleja, kokemuksia

Millaisella virtuaalitoiminnalla ja -opinnoilla voitaisiin lisätä Erasmus-vaihto-ohjelman vaikuttavuutta ja tehokkuutta ja samalla yliopistojen yhteistyötä ja opiskelijoiden lähtöhaluja? Sitä kokeillaan EU:n eLearning-ohjelman rahoittamassa REVE (Real Virtual Erasmus) -hankkeessa, jossa Suomesta on mukana Teknillinen korkeakoulu (TKK). Lähtökohtana on havainto, että vaihdon aikaisten opintojen hyvään hyödyntämiseen päästään silloin, kun lähettävän ja vastaanottavan yliopiston (yksikön) välillä on jo pitempiaikaista yhteistyötä. Sama piirre, toimijoiden keskinäinen henkilökohtainen luottamus, näyttää olevan kriittinen myös kurssi- ja opintokokonaisuuksien vaihdon ja yhteistyön onnistumiseksi.

REVE on keskittynyt jo olemassa olevien kurssien monimuotoistamiseen ja yhteistyön rakentamiseen. Samalla on analysoitu toimintamalleja ja mallinnettu niitä, käyttäen mm. UML (Universal Modelling Language) -mallinnusta. Toimintamalleja kansainvälisessä virtuaaliliikkuvuusyhteistyössä on viisi. Mallien englanninkieliset nimet kuvannevat parhaiten niiden luonnetta: 1) Remote access, 2) Franchising, 3) Coordinated federation, 4) Joint course offering ja 5) Course adaptation.

TKK:n ja espanjalaisen Granadan yliopiston yhteistyönä toteuttama ”Environmental Law” on yksi REVEn esimerkkikursseista. Se edustaa lähinnä Franchising-mallia, joka kuitenkin on saanut myöhemmin myös Joint course offering -mallin mukaisia piirteitä. Kurssi on alun perin tuotettu TKK:lla, minkä jälkeen on yhteistyönä tuotettu kurssiin liittyviä tehtäviä. Kurssilla toimii opettajia molemmista yliopistoista ja siihen kuuluu mm. artikkeleiden kirjoittamista, kommentointia ja verkkokeskusteluja. Opiskelijat tutustuivat Euroopan ympäristölainsäädäntöön ja oppivat toisten maiden käytännöistä. Osallistujat tulevat tietoisiksi kulttuurisista tekijöistä verkkokeskusteluissa, joissa argumentoidaan erilaisista kansallisista näkökulmista.

Toinen esimerkki liittyy Erasmus Mundus -ohjelman tukemiseen: Erasmus Mundus ei sinänsä tue verkko-opetuksen tuottamista vaan opiskelijat liikkuvat fyysisesti eri yliopistojen välillä. REVE-projektin avulla tuetaan sekä konsortion verkkotoimintaympäristön että opiskelijoiden verkkoympäristön kehittämistä. Erasmus Mundus -ohjelmat ovat malliltaan Coordinated Federation -tyyppiä.

REVE-projektin puitteissa on myös kyetty tukemaan suomalaisen verkkokurssin vientiä. TKK:n kirjaston tuottama Searching for Scientific Information -kurssi on sopeutettu belgialaisen K.U.Leuvenin yliopistoon. Samalla on kyetty viemään suomalaista informaatiolukutaidon opetuksen osaamista: suomalaiset ovat päässeet konsultoimaan, miten tietoyhteiskuntataitojen kehittämistä voidaan integroida tutkintorakenteeseen.

Projekti järjestää marraskuussa verkkoseminaareja, joissa pureudutaan erityisesti projektissa toteutettujen kurssien opettajien kokemuksiin, lokalisaatiokysymyksiin sekä löydettyjen toimintamallien erityispiirteisiin. Projektin tuloksena syntyy myös opettajille suunnattu virtuaaliliikkuvuusopas Manual on Virtual Mobility.

Piloteista eläviin käytäntöihin

EU on ollut jo useamman vuoden kiinnostunut virtuaalisesta liikkuvuudesta ja tukenut REVEn kaltaisia yksittäisiä kehittämishankkeita. Jotta piloteista päästään elävään käytäntöön, tarvitaan aitoa ja laajaa yhteistyöhalua sekä toimivia opintohallinnollisia rakenteita ja käytäntöjä yli maarajojen. Kysymykset ovat samoja kuin kansallisessa yliopistoyhteistyössä – vaikeuskerroin on vain suurempi. Ne ovat kuitenkin kriittisiä, jos haluamme päästä Bolognan prosessin tavoitteisiin. Ja, jotta virtuaaliliikkuvuus tunnustettaisiin kansainvälistymisen muotona, tulisi se näkyä tulosmittareissa. Sitä saat mitä mittaat.

Anna-Kaarina Kairamo ja Reetta Koski

Kairamo on koulutuspäällikkö Teknillisen korkeakoulun Opetuksen ja opiskelun tuki -osastolla ja SVY-yhdyshenkilö. Koski toimii suunnittelijana Orgaanisen kemian verkostossa, joka on yksi 42:stä SVY-verkostosta.