Sosiaalinen teknologia ja koulujärjestelmän (r)evoluutio

Sosiaaliselle on luonteenomaista autonomisuus, yhteyksien muodostamisen vapaus, rakenteellinen hajautuneisuus, vuorovaikutuksen epämuodollisuus ja käyttäjälähtöisyyden korostaminen keskeisen arvon rakentumisessa. Verkossa sosiaalisen median kansikuviksi nostetaan erityisesti wikien ja blogien suosio. Opetusteknologiaan keskittyneessä verkkokeskustelussa näiden työkalujen uskotaan tukevan informaalia oppimista (Cross 2006), konnektiivista oppimista (Downes 2005) ja konnektivismia (Siemens 2005). Näiden ajatusten keskiössä sosiaalinen teknologia on lähinnä oppijan työkalu, ei opettajan työkalu. Tässä valossa on hyödyllisempää tarkastella, miten sosiaalinen teknologia tukee oppimista opettamisen sijaan.

Professori Seymour Papert yritti muuttaa koulujärjestelmää. Hänen uskomuksensa olivat syvästi sidoksissa Piagetin tutkimuksiin lasten oppimisesta. Papert työskenteli viisi vuotta 60-luvun Sveitsissä konstruktivismista tunnetun Piagetin kanssa. Papertin kritiikki koulujärjestelmää kohtaan juontaa juurensa Piagetin havainnosta, että lapsi rakentaa itse omat tiedolliset struktuurinsa ja näin toimiessaan rakentaa aikaisempien käsitystensä päälle. Papert huomasi, että suuri määrä oppimista tapahtuu ilman formaalia opetusta ja ihmettelekin, miksi oppimistulokset ovat paradoksaalisesti usein opettajajohtoisesti ohjattuna heikkoja. Jay Cross (joka kehitti myös eLearning -termin) viittaa useisiin tutkimuksiin, joiden mukaan n. 70-80% oppimisesta tapahtuu informaaleissa tilanteissa luokkahuoneen ulkopuolella.

Vuonna 1967 Papert käytännöllisti havaintonsa kehittämällä LOGO -ohjelmointikielen, jonka oli yksinkertaisen rakenteensa johdosta tarkoitus tukea konstruktivistista oppimista ja siten antaa kenelle tahansa oppijalle mahdollisuus ohjailla tietokonetta. Myöhemmin Papert on kirjoittanut tietokoneesta oppijan työkaluna, joka mahdollistaa koulujärjestelmän reformin oppijalähtöisesti.

Tulkintani mukaan Papertin käsitys teknologian merkityksestä oppimisessa laajentaa Vygotskyn 'lähikehityksen vyöhyke' -käsitettä. Yksinkertaistettuna käsitteellä tarkoitetaan sitä, miten pitkälle lapsi kehittyy ja oppii ilman vanhempien interventiota.

Oppijasta tulee parasiitti, joka käyttää verkon kautta hyväkseen valitsemaansa isäntää

Tämä palaa sosiaaliseen mediaan ja Papertin unelmaan tietokoneesta koulutuksen revoluution työkaluna. Sosiaalisella medialla viitataan usein portinvartijoiden ja välikäsien katoamiseen vallan siirtyessä käyttäjille. Siinä missä perinteisessä mediassa pieni joukko ihmisiä määrittelee mitä sisältöä eri kanavien kautta suurelle joukolle ihmisiä välitetään, sosiaalisessa mediassa jokainen yksilö valitsee itse omat portinvartijansa miljoonista vaihtoehdoista tai rupeaa itse sellaiseksi.

Tuloksena on enemmän vaihtoehtoja, rikkaampi tiedon maisema ja itselle räätälöity oppimisympäristö. Tätä käsitystä tukee myös paljon kannatusta saanut Personal Learning Environment (PLE) -visio, jossa oppija ulkopuolisen instituution sijasta rakentaa ja koostaa oman oppimisympäristönsä (Wilson & al. 2006).

Vanhemmat, koulu ja opettajat toimivat vastaavasti portinvartijoina valitessaan mikä tieto on lapselle tärkeää ja mikä ei. Ottamatta huomioon oppijan lähikehityksen vyöhykettä, aikaisempia kokemuksia, kykyjä ja tavoitteita, massatuotannon riivaama koulujärjestelmä tuottaa usein heikompia tuloksia, kun siltä voisi toivoa. Bill Gates onkin luonnehtinut nykyistä järjestelmää vääräksi työkaluksi ajan tarpeisiin nähden. Aivan kuin yrittäisi tänä päivänä opettaa jollekin tietokoneiden käyttöä 50 vuotta vanhalla mainframe-palvelimella.

Nuoren ihmisen kehityksessä sosiaalinen media yhdistettynä nouseviin teknologioihin mahdollistaa kyvyn ohittaa oppimiseen liittyvät portinvartijat eli vanhemmat, koulun ja opettajat. Oppijasta tulee parasiitti, joka käyttää verkon kautta hyväkseen valitsemaansa isäntää (opettajaa) oppiakseen tältä ilman tämän tietoa tai hyväksyntää asiasta. Oppimisen näkökulmasta verkko poistaa välimatkoihin liittyvät rajoitteet.

Vanhempina meillä on valtava houkutus kontrolloida lapsemme kehitystä haluamaamme suuntaan usein hyväksymättä diversiteetin tuomia etuja ja yksilön omia haluja. Lapsemme tulevat elämään maailmassa, josta nykyinen hallitseva sukupolvi on jo kauan sitten poistunut. Jos lasta vaikkapa estää istumasta koneen ääressä opettelemassa sähköisen vuorovaikutuksen ja oppimisen taitoja vetoamalla omaan lapsuuteensa ja kauniiseen säähän, saattaa lapsen kyky selviytyä tulevaisuuden työmarkkinoilla olla muita heikompi. Onko meillä kykyä olla tekemättä lapsistamme sellaisia kuin itse olemme?

Yksilön ongelmanratkaisukyky ja oppiminen hajautuvat verkostolle muita ihmisiä

Ongelmanratkaisu tämän päivän työelämässä on yhä monimutkaisempaa ja vaatii useiden eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Verkkopohjainen teknologia on minimiedellytys tehokkaalle ongelmanratkaisulle. Keskustelin äskettäin erään laboratoriotesteihin erikoistuneen asiantuntijan kanssa. Hän kertoi lääkärien olevan tänä päivänä erikoistuneita huippuasiantuntijoita, jotka tietävät paljon mutta ei mitään. Korkeammasta keski-iästä ja pidemmästä elinajasta seuraa monimutkaisempia taudinkuvia. Kompleksien ongelmien ymmärtäminen vaatii monialaista vuorovaikutusta. Asiantuntijan sijaan pitää olla aktiivinen tutkija ja keskustelija.

Verkostoteoreetikko Duncan Watts kutsuu tässä maailmassa pärjäämistä intensiiviseksi kommunikaatioksi: kun yksilöt ratkovat komplekseja ongelmia epämääräisissä ympäristöissä, nämä kompensoivat älyllisiä rajojaan vaihtamalla tietoa muiden kanssa. Yksilön ongelmanratkaisukyky ja oppiminen hajautuvat verkostolle muita ihmisiä.

Nettisukupolvi (Tapscott) äänestää jo käyttäytymisellään kaksisuuntaisuuden ja moniulotteisuuden puolesta. Tilastojen mukaan keskimääräiset TV- ja radiominuutit ovat laskussa kaikissa ikäluokissa sitten vuoden 2000. USA:ssa sanomalehtien lukijakunnat ovat laskeneet vieläkin rajummin. Tilastojen perusteella mitä nuorempi on, sitä vähemmän katsoo televisiota tai lukee lehtiä verrattuna vanhempiin ikäluokkiin. Internet-käyttäjätilastot taas puhuvat käänteisestä trendistä. Suomessa 15-19 ja 20-29-vuotiaiden joukossa verkon käyttöaste lähentelee jo sataa prosenttia, siinä missä vanhemmat ikäluokat laahaavat noin 3 vuotta aina edellistä ikäluokkaa jäljessä.

Sosiaaliseen verkkoon tottuneita nuoria ei tule pakottaa lineaariseen oppimisympäristöön

Mitä nuoret sitten tekevät verkossa? Palvelut kuten IRC-galleria, Suomi24, Lunarstorm, MySpace, Cyworld, World of Warcraft, Second Life, Youtube, del.icio.us, Flickr, Wikipedia ja blogit vievät voiton kun tarkastellaan, mitkä palvelut ovat suosituimpia, vuorovaikutteisimpia ja kasvukykyisimpiä. Web 2.0:aa luonnehditaan webin uutena aaltona, joka tekee verkosta passiivisen kanavan sijaan aktiivisen alustan, jossa tehdään asioita. Ei ole sattumaa, että edellä luoteltujen palveluiden roolia pohditaan tällä hetkellä aktiivisesti oppimisen näkökulmasta.

Loppukaneettina voidaan päätellä, että keskimäärin siinä missä vanhemmat istuvat kotona ja katsovat passiivisina televisiota ja lukevat aamulla toimittajan koostaman lehden, nuoret roikkuvat verkossa sosiaalisen median aktiivisina tuottajina ja osallistujina. Tällaisen moniulotteiseen ympäristöön tottuneen lapsen heittäminen lineaariseen systeemiin (vaikka siihen instituution kontrolloimaan oppimisympäristöön) on tämän kykyjen aliarviointia ja lähes rikollista toimintaa. Suurin potentiaali on saada nuoret oivaltamaan omakseen ottamansa välineen mahdollisuudet henkilökohtaisen konnektiivisen oppimisensa kannalta.

 - Cicero (106-43 B.C.) (vapaa suom.)

Teemu Arina

Dicole Oy:n toimitusjohtaja Teemu Arina on verkossa asustava parasiitti, joka saattaa tälläkin hetkellä käyttää vaikkapa sinua häikäilemättä hyväkseen oman oppimisensa edistämiseksi. Informaalin oppimisen ohella hän on ennen 25 vuoden ikää toiminut kolmasosan elämästään yrittäjänä rakentaen oppimisteknologioita ja -menetelmiä oman sukupolvensa käyttöön kouluissa ja työelämässä. Lisätietoja saa hänen blogistaan.

Teemu Arina toimii suomalaisena asiantuntijana 14. helmikuuta klo 19.00-21.00 Suomen aikaa lähetettävässä kansainvälisessä verkkoseminaarissa Knowledge 2.0: Toward a future knowledge society.

Lähteet:

T. Arina (2007): TVT:n käyttö opetuksessa – tulevaisuuden suuntia: web 2.0 ja sosiaalinen media muutoksen tekijöinä, Virtuaaliyliopistohankkeen päätösseminaari, LTY

G. Siemens (2005): Connectivism: Learning as Network-Creation,

S. Downes (2005): An Introduction to Connective Knowledge

J. Cross (2003): Informal learning – the other 80%

J. Corss (2006): Informal Learning: Rediscovering the Natural Pathways That Inspire Innovation and Performance, Pfeiffer

J. Viteli (2005): Web 2.0 – Webin (r)evoluutio?

S. Papert (1980): Future of School, keskustelu Seymour Papertin ja Paolo Freiren välillä

Finnpanel Oy (2007), TV ja radio tutkimustuloksia

S. Papert (1993): , New York: Basic Books

S. Papert (1999): Jean Piaget, The Time 100, TIME Magazine

B. Gates (2005): Speech: 2005 Education Summit on High Schools, International Journal of Instructional Technology and Distance Learning

L. S. Vygotsky (1978): , Cambridge, MA: Harvard University Press

S. Wilson et al. (2006): , EC-TEL 2006: 506-511

D. Tapscott (1998): , McGraw-Hill