
Asiantuntijuus on yhä useammin tiedon yhteisöllistä tuottamista, jakamista ja verkostoitumista. Tällöin keskeisiä taitoja ovat yksilön oppimaan oppimisen taidot ja valmiudet toimia osana yhteisöä. Työelämän toimintamallien kehittäminen edellyttää vahvaa ymmärrystä ihmisen oppimisesta ja valmiuksia hyödyntää erilaista teknologiaa ja kehittää pedagogisia ratkaisuja nopeasti muuttuviin oppimisen uusiin haasteisiin. Näihin haasteisiin syvennytään Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikön kaksivuotisessa (2005-2007) EduTool-muuntokoulutuksessa. Koulutusta koordinoi Koulutusteknologian tutkimusyksikkö ja se toteutetaan ESR-rahoituksella.
Kasvatustieteen maisterin tutkintoon (120 op) johtavissa EduTool-opinnoissa on aloittanut 22 opiskelijaa, joista suurin osa työskentelee opetustehtävissä eri kouluasteilla. Opinnot koostuvat kieli- ja viestintäopinnoista, kasvatustieteen syventävistä opinnoista, pro gradu tutkielmasta sekä sivuaineopinnoista.
Koulutuksessa kehitetään osallistujien pedagogista asiantuntemusta ja kykyä hyödyntää erilaisia teknologisia sovelluksia oppimisen tueksi. Koulutuksen tavoitteena on perehtyä siihen, miten teknologiaa voidaan käyttää innovatiivisesti opetuksessa, henkilöstön osaamisen kehittämisessä ja elinikäisen oppimisen tukemisessa. Opetuksessa pyritään tukemaan virtuaalisten, asiantuntijuutta synnyttävien toimintamallien juurruttamista työelämän sekä oppimisen ja opetuksen käytäntöihin. Tavoitteena on syventää koulutusteknologista asiantuntemusta erityisesti kasvatustieteen lähtökohdista käsin huomioiden koulutusteknologian monitieteinen viitekehys. Näihin tavoitteisiin pyritään uusimman tutkimustiedon avulla, yhteisöllisillä työskentelytavoilla ja hyödyntämällä erilaista teknologiaa.
EduTool-muuntokoulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, ja se on mahdollista suorittaa joustavasti työn ohessa. Koulutus perustuu soveltuvin osin joustavaan verkkoperustaiseen opiskelumalliin, jossa hyödynnetään opintojen kannalta tarkoituksenmukaisia yhteisöllisen työskentelyn mahdollistavia oppimisympäristöjä sekä muita tietoverkkosovelluksia ja paikallisia opintoryhmiä.
EduTool-muuntokoulutuksen toteutusmalli on esitetty alla olevassa kuviossa. Koulutuksen opetus pohjautuu Koulutusteknologian tutkimusyksikön korkeatasoiseen tutkimustoimintaan. Yksikön tutkimuksen ydintä on oppimisen tutkimus sekä se, kuinka teknologiaa voidaan hyödyntää ihmisen ajattelun, vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen työskentelyn tukena. Tutkimuslähtöisyys välittyy niin opetuksen sisältöihin kuin työskentelytapoihin. Samalla kun opiskellaan teoriassa esimerkiksi yhteisöllistä oppimista, sitä harjoitellaan käytännössä teknologiatuetuissa opiskeluympäristöissä. Olennaista on, että opetuksen organisoinnin kokonaisuudessa huomioidaan opiskelijoiden palaute. Onnistumisen edellytys on rakentava ja tiivis vuorovaikutussuhde opiskelijoiden ja toteuttajien välillä.

Opiskelijoiden yleisin motiivi hakeutua EduTool-koulutukseen oli omien työelämävalmiuksien kehittäminen. EduTool-muuntokoulutuksen toteutuksessa työelämälähtöisyys on ollutkin tärkeää. Sisällöissä ja tehtävänannoissa on pyritty huomioimaan opiskelijoiden erilaiset taustat ja tarjoamme heille mahdollisuuksia suunnata opiskelua oman kiinnostuksen mukaan. Esimerkiksi suurin osa opiskelijoiden tekemistä opinnäytetöistä liittyy heidän oman työnsä tarkasteluun ja kehittämiseen.
Ajankohtaisia teemoja opintoihin on tuotu esimerkiksi tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuutta osallistua seminaareihin ja konferensseihin, joiden antia he ovat tiivistäneet blogissa julkaistuissa uutisissa. Opiskelijat ovat voineet suunnitella tapahtumiin osallistumisen oman aikataulun ja sisällöllisen kiinnostuksensa mukaan. Toteutus on osa kurssia Tietotyö pedagogisena haasteena.
Olennainen osa opintojen toteutusta on säännöllinen palaute. Monipuolinen palaute auttaa koulutuksen toteuttajia pysymään ajan tasalla koulutuksen onnistumisesta.
Palautetta kerätään jokaisen kurssin yhteydessä. Lisäksi jokaisen lukukauden päätteeksi järjestetään palauteseminaari, jossa opiskelijat ja opettajat arvioivat yhdessä kuluneen kauden toteutusta. Palautetta saadaan säännöllisesti myös käydyistä HOPS-keskusteluista. Keskusteluissa on paitsi käyty läpi opintojen etenemistä, myös pohdittu opintojen antia oman työn ja laajemman asiantuntijuuden kehittymisen kannalta.
Keskeisenä arvioinnin kohteena palautteissa on oman oppimisen arviointi; miten kurssisisällöt ovat kehittäneet osaamista ja miten opittua voidaan soveltaa käytännössä? Palautteenannon yhteydessä opiskelijoita ohjataan pohtimaan oman asiantuntijuuden kehittymistä. Näin palautteenanto tukee opiskelijoiden reflektointia omasta oppimisestaan.
Opintojen toteutukseen kuuluu lähiopetusta, yhteisöllistä työskentelyä ja yksilöohjausta.
Erityisesti opiskelijoiden ryhmäytymisen kannalta ovat kasvokkaiset tapaamiset olleet tärkeitä, ja lähes poikkeuksetta jokaiseen opintojaksoon onkin kuulunut myös lähiopetusta. Opiskelijat ovat itse toivoneet näitä kasvokkaisia kohtaamisia. Niillä koetaan olevan tärkeä motivoiva vaikutus. Lähitapaamiset tukevat myös yhteisöllistä työskentelyä verkossa.
Keväällä 2007 toteutettiin kurssi Innovatiiviset teknologiat ja tulevaisuuden skenaariot oppimisessa, tuttavallisemmin EduFeed-kurssi. Kurssilla hyödynnettiin Web 2.0 tarjoamia sovelluksia, kuten blogeja ja wikejä. Lisäksi opiskelijoilla oli käytössään mobiilit päätelaitteet. Kurssin toteutus koostui luennoista, pienryhmätyöskentelystä sekä itsenäisestä ja yhteisöllisestä työskentelystä lähitapaamisten välissä. Tarkemmin kurssin toteutukseen voi tutustua kurssin wikissä. Kurssin toteutus on osa Score-tutkimushanketta.
Tärkeä osa maisterivaiheen opintoja on gradun tekeminen. Jotta opiskelijoiden gradut eivät jäisi roikkumaan, olemme koulutuksen osana pyrkineet tukemaan työskentelyn etenemistä. Gradutyöskentely aloitettiin ensimmäisen lukukauden aikana. Sen jälkeen työskentelyyn on liittynyt sekä yhteisiä seminaareja kasvotusten ja itsenäisiä jaksoja.
Itsenäistä työskentelyä on tuettu nimetyssä verkkotyötilassa Optima-ympäristössä. Siellä opiskelijoilla on ollut mahdollisuus saada ohjausta omalta mentoriltaan. Mentorin ohjauksessa on järjestetty myös lähitapaamisia erityisissä mentorryhmissä.
Opiskelijoilla on ollut mahdollisuus reflektoida myös omaa työskentelyään Optimaan perustetussa henkilökohtaisessa , jonka välityksellä myös mentori on voinut arvioida työskentelyn etenemistä ja ohjauksen tarvetta.
Tärkeäksi on osoittautunut se, että maisteriopintojen toteutus tulee suunnitella yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tässä kokonaisuudessa on olennaista huomioida kurssien linkittyminen toisiinsa niin menetelmällisesti kuin sisällöllisesti. Lisäksi tulee huomioida kurssien ohella tapahtuva muu ohjaus. Opintojen eri osa-alueet eivät saa olla irrallaan toisistaan. Kun koulutusta suunnitellaan kokonaisuutena, voidaan esimerkiksi aikataulut suunnitella siten, että päällekkäisyyksiltä vältytään.
Kun aloitimme EduTool-muuntokoulutuksen syksyllä 2005, suurimpina haasteina pidimme opiskelijoiden heterogeenista taustaa ja opintojen tiivistä aikataulua. Myös opiskelijoiden opiskeluvalmiudet vaihtelivat. Osalla opiskelijoista saattoi olla aikaa aikaisemmista opinnoista jopa kymmeniä vuosia. Lisäksi opiskelijoiden tekniset valmiudet vaihtelivat, mikä oli huomioitava erilaisia teknologisia sovelluksia hyödynnettäessä. Opintojen toteutuksessa olemme pitäneet tärkeänä ohjauksen ja tuen saatavuutta. Tähän on tärkeä kiinnittää huomiota, kun opiskelijat työskentelevät erilaissa oppimisympäristöissä.
Nyt kun opinnot alkavat jo pian olla loppusuoralla, voimmekin todeta että heterogeeninen opiskelija-aines on ollut opintojen rikkaus, mikä on välittynyt esimerkiksi yhteisöllisessä työskentelyssä aitona asiantuntijuuden jakamisena. Tiivis aikataulu on taas ohjannut siihen, että kurssien työskentely on strukturoitu selkeisiin jaksoihin. Tällä on opiskelijoilta saadun palautteen mukaan ollut opintoja edistävä vaikutus.
Niina Impiö
Kirjoittaja työskentelee Oulun yliopistossa Koulutusteknologian tutkimusyksikössä EduTool-hankkeen projektipäällikkönä. Lisätietoja EduTool-muuntokoulutuksesta hankkeen www-sivuilta.
© Suomen virtuaaliyliopisto