Opettaja ohjaajana verkossa – tuutoreiden kokemuksia verkko-ohjaamisesta

Verkko-opetus muuttaa opettajan työtä

Jokainen, joka on toteuttanut opetusta verkossa tietää, että se ei tee opettajaa tarpeettomaksi eivätkä työt vähene, vaan opettajan työn luonne sekä tehtäväkenttä laajenee ja muuttuu erilaiseksi verrattuna lähiopetustilanteeseen (mm. Meyer 2003). Opetusta ei voida siirtää verkkoon sellaisena, kuin se toteutetaan lähiopetuksessa (McVay Lynch 2002) vaan muun muassa kurssin tomintatapa ja oppimateriaali tulee miettiä uudelleen. Myös opiskelijoiden itsenäisen työskentelyn ohjeistukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Tutkimuskohteena opettajan toiminta verkossa

Väitöskirjatutkimukseni (Syrjäkari 2007) tavoitteena oli kuvata ja pyrkiä ymmärtämään verkko-opetusta sekä siihen liittyviä opettajan tehtäviä ja niitä asioita, jotka vaikuttavat opettajan työhön verkossa. Verkko-ohjausprosessin tunteminen auttaa opettajia ja verkko-opetuksen suunnittelijoita kehittämään sekä toteuttamaan suunnitelmallisemmin verkko-ohjausta ja arvioimaan opiskelijoiden tukitarpeita opintopolun aikana sekä ohjauksen resursointia kurssin eri vaiheissa. Lisäksi verkko-ohjaustietoisuus auttaa näkemään millaisia valmiuksia verkko-opettaja tarvitsee työssään. Tutkimuksen ylätavoitteena oli parantaa verkko-opetuksen laatua tuomalla esiin niitä ohjaukseen liittyviä ominaisuuksia, joita arvioimalla ja joihin panostamalla voidaan verkko-ohjausta kehittää laadukkaammaksi.

Tarkastelin opettajan toimintaa Akateemiset opiskelutaidot (3 op) –verkkokurssilla. Kurssin koko oppimateriaali on laadittu verkkoon ja se on saatavilla sekä käytettävissä Verkosto-Vatti-hankkeen sivuilla. Materiaali on jaettu kolmeen sisällöllisesti erilaiseen moduuliin: leirituli, tiedonhaku ja oppiminen. Kurssin kesto on 7-8 viikkoa, jonka aikana opiskelijoiden tukena ovat kolmen eri sisältöalueen asiantuntijatuutorit (=opettajat) omilla, kahden viikon pituisilla jaksoillaan. Tutkittavilla kursseilla oli 162 opiskelijaa ja 14 tuutoria. Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus ja sen tutkimusaineisto koostuu verkkokeskusteluista, dokumenteista, sähköisestä kyselystä tuutoreille ja tuutoreiden teemahaastatteluista. Otan seuraavassa esille kaksi keskeistä tutkimustulosta.

Kurssin tuutoreiden vahvuus – palautteen antaminen

 -kurssilla tämän tutkimuksen, samoin kuin opiskelijapalautteenkin, mukaan kurssin tuutoreiden toiminta näkyy kaikkein selvimmin palautteen antajina. Arvioidessaan omaa osaamistaan verkko-opettajana tuutorit näkivät osaamisensa palautteen antamisessa oppimistehtävistä joko hyvänä tai erinomaisena. He luottivat siihen, että he osaavat antaa kannustavaa palautetta ja tukea opiskelijaa eteenpäin opinnoissaan.

Tämä tulos poikkeaa esimerkiksi Vainionpään (2006) tutkimuksen tuloksesta, jossa opettajat pitivät verkko-opetusta työläänä juuri oppimisen arvioinnin vaikeuden vuoksi. Selityksiä tutkimani kurssin tuutoreiden positiivisiin kokemuksiin arvioinnista ja palautteen antamisesta on useita. Yksi selittävä tekijä on varmasti se, että jokainen tuutori on itse suorittanut tämän kurssin ensin opiskelijana. Näin hän pystyy helpommin asettumaan opiskelijan tilanteeseen palautteen vastaanottajana ja hän on jo mallioppinut omilta tuutoreiltaan palautteen antamista. Toinen asia liittyy tuutoreiden koulutukseen ja perehdyttämiseen. Perehdyttämisellä tarkoitetaan sitä, että varsinkin ennen isompia kurssitoteutuksia tuutorit kokoontuvat keskustelemaan kurssin sisällöstä, toimintatavasta, oppimistehtävistä, tavoitteista ja palautteeseen liittyvistä asioista. Aika ajoin järjestetään myös opintoviikotettua tuutorikoulutusta. Kolmas vaikuttava tekijä on tuutoriryhmä, johon tuutori voi turvautua halutessaan keskustella jostakin mieltä askarruttavasta asiasta, kuten opiskelijan oppimistehtävän arvioinnista.

Ryhmä tukee verkko-opettajaksi kehittymistä

Tutkimuksen ehkä merkityksellisin tulos liittyy monitieteiseen tuutoriryhmään, joka koostuu eri aihepiirien asiantuntijoista. Osa tuutoreista on erittäin kokeneita verkko-opettajia ja osa oli tuolloin ensimmäistä kertaa ohjaajana verkossa. Tuutorit kokivat tuuroriryhmän tukevan oman osaamisen kehittämistä, eli ryhmässä on aina joku, jolta voi kysyä neuvoa ja jonka kanssa voi keskustella kurssiin liittyvistä asioista, ideoista tai ongelmista. Tuutoreiden mielestä oli hyödyllistä, että he saivat itse perehtyä kurssiin ja verkkotuutorointiin ensin opiskelijan roolissa ja, että tuutoroinnin aloittaminen tapahtui kokeneiden tuutorien ohjauksessa. Tällöin apua sai aina tarvitessa. Ryhmään sitoutumista sekä ryhmäytymistä arvostettiin, ja tuutorit tunsivat kuuluvansa erityisesti oman moduulinsa tuutoriryhmään.

Entä sitten?

Johtopäätöksinä voitaneen sanoa, että verkko-opetukseen sopii hyvin tiimimäinen työskentelytapa, jolloin ryhmässä osaaminen on monipuolisempaa ja tuki erityisesti aloitteleville verkko-opettajille merkityksellistä. Verkostona toimiminen ja yhteisöllisyys ovat tukemassa kunkin opettajan osaamisen kehittymistä. Virtuaaliyliopiston verkostohankkeissa on näin toimittukin jo vuosia. Monen toimijan yhteistyö avaa myös luokkahuoneen ovea ja rohkaisee opettajia kehittämään yhdessä niin opetuksen sisältöä, toteuttamistapaa, arviointia kuin omaa opetustaankin.

Maire Syrjäkari

Kirjoittajan väitöskirja,  Akateemiset opiskelutaidot -verkkokurssilla, tarkastettiin Lapin yliopistossa lokakuussa 2007. Syrjäkari tuli vuoden 2001 alussa Lapin yliopistoon virtuaaliyliopistohankkeen projektipäälliköksi ja hän on siitä lähtien toiminut opetuksen kehittämistehtävissä Lapin yliopiston opetuksen kehittämispalveluissa.

Lähteet:

• Crichton, S. & Childs, E. A. 2004. . Educational Technology, (44)4, 25–30.
• McVay Lynch, M. 2002.  London: RoutledgeFalmer.
• Meyer, K. 2003. . JALN – Journal of Asynchronous Learning Networks, 7(3), 55–65. Noudettu 5.3.2006 osoitteesta: http://www.aln.org/publications/jaln/v7n3/v7n3_meyer.asp