Virtuaaliyliopistotoiminta korkeakoulujen rakennemuutoksessa

Arvioidessaan SVY:n strategian toteutumista viime kesän lopulla SVY:n johtokunta joutui toteamaan, että yliopistojen opetustarjonnan ja tuotettujen oppimateriaalien yhteiskäyttöisyys ei ole edennyt strategian vision mukaisesti. Opiskelijoiden mahdollisuudet joustavaan liikkuvuuteen ovat käytännössä hyvin rajalliset. Taloudellisten kannustimien puuttuessa opiskelijoiden hakeutumista kotiyliopiston ulkopuolelle ei tueta eikä yliopiston omaa opetusta tarjota muiden yliopistojen opiskelijoille. Laitosten ja oppiaineiden opetusta suunniteltaessa ei myöskään nähdä muiden yliopistojen opetustarjontaa mahdollisuutena laajentaa omaa tarjontaa.

Myöskään verkkokurssien ja verkko-oppimateriaalien kansallinen tuotantomalli ei virtuaaliyliopiston hankerahoituskaudella päässyt kehittymään toivotulla tavalla. Osasyynä varmasti oli pirstaleinen rahoitusmalli: opetusministeriö tuki yksittäisiä kehittämishankkeita eikä kansallista toimintamallia asetettu – ainakaan julkisesti – edes tavoitteeksi. Verkkokurssi- ja verkko-oppimateriaalituotantoa kyllä syntyi hankerahoituksella mutta opetuksen tuottamiselle ja materiaalin yhteiskäyttöisyydelle ei rahoittaja varsinaisesti asettanut ehtoja.

Esimerkiksi Saksassa Baijerin alueella toiminta- ja rahoitusmalli on ollut systemaattisempi, ja näin on vältytty tilanteelta, jossa julkista rahaa olisi käytetty useassa eri korkeakoulussa saman aihepiirin opetuksen tuottamiseen. Baijerin mallissa tuen ehtona on, että vähintään kaksi korkeakoulua ilmoittautuu tuotettavan verkko-opetuksen tai verkko-oppimateriaalin käyttäjiksi. Myös opiskelijat ovat nousseet avainasemaan ryhdyttyään vaatimaan verkkotarjontaa.

Edellytykset kansalliselle tuotantomallille on jo luotu

Entä mitä kansallinen tuotantomalli sitten voisi pitää sisällään ja mitä eri osa-alueilla virtuaaliyliopistohankkeina on jo tehty? Opetuksen ja oppimateriaalin kyseessä ollessa peruslähtökohtana tulee olla laatu. Verkko-opetuksen ja verkko-oppimateriaalin laadunhallintaa on kehitetty neljän vuoden ajan hankkeessa, jonka tuloksena syntyi Verkko-opetuksen laatukäsikirja sekä yhteiskäyttöinen Opettaja verkko-opetuksensa laadun kehittäjänä -verkkokurssi. Verkko-oppimateriaalin laatukriteereitä on edelleen kehitetty ja testattu jatkohankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on tehostaa verkko-oppimateriaalin tuotantoa luomalla sille tunnustettu referee-menettely ja tätä kautta avata tekijöille akateemisen meritoitumisen mahdollisuus.

Samanaikaisesti ollaan usean yliopiston rinnakkaishankkeena kehittämässä verkko-oppimateriaalien julkaisuun julkaisuprosessimallia, jossa nivotaan yhteen julkaisu- ja käyttöoikeussopimusten hallinta, referee-palvelun tuottama arviointitieto osana aineiston kuvailutietoa sekä aineistojen hyvä löydettävyys. Esimerkiksi tietyllä oppimisalustalla julkaistu materiaali voidaan saattaa kansalliseen jakeluun kansallisen Nelli-tiedonhakuportaalin kautta ja näin edistää elektronisten tutkimus- ja opetusaineistojen yhteiskäyttöä korkeakoulujen välillä.

Verkkokurssien löydettävyyttä puolestaan on kehitetty tuottamalla eri yliopistoissa ylläpidettävistä opintotietojärjestelmistä rajapintaratkaisuna kurssitietokanta SVY:n portaaliin. Tätä kautta kaikkien yliopistojen opetustarjonnasta saadaan kattava kokonaisnäkymä ja perus- ja jatkotutkinto-opiskelijat voivat kannasta etsiä tutkintoonsa sopivaa tarjontaa muistakin kuin kotiyliopistostaan. Opetustarjonnasta hakija voi poimia haluamansa kurssin, liittää sen sähköisessä hakujärjestelmässä hakemukseensa ja käynnistää hakuprosessin. Kurssille pääsy edellyttää ensin oman yliopiston puoltoa minkä jälkeen kohdeyliopisto joko hyväksyy tai hylkää hakemuksen. Kurssin tultua hyväksytysti suoritetuksi suoritusmerkinnät siirtyvät järjestelmän puitteissa yliopistosta toiseen. Tätä ns. JOO-prosessimallia on pilotoitu menestyksekkäästi myös kansainvälisessä opetusvaihdossa.

Ennen kuin näin pitkälle on päästy, on tehty mittavaa opinto- ja opiskeluoikeuksien tietoja koskevaa määrittelytyötä erilaisten tietojärjestelmien rajapintaratkaisujen mahdollistamiseksi. Näin on luotu edellytyksiä korkeakoulujen välisten opintotietopalvelujen ja opiskelun tietotekniikkapalvelujen kehittämiselle joustavan opiskelijaliikkuvuuden tarpeisiin.

Samanaikaisesti korkeakoulut ovat vähitellen liittyneet Haka-infrastruktuuria ylläpitävään luottamusverkostoon. Verkostossa kukin yliopisto vastaa omasta käyttäjähallinnostaan niin, että muut voivat pitää sitä luotettavana. Shibboleth-tekniikan vähittäinen käyttöönotto on puolestaan mahdollistanut sen, että opiskelijat ja henkilökunta voivat yhä enenevässä määrin käyttää yliopistorajat ylittäviä palveluja kotiyliopistonsa käyttäjätunnuksilla, eikä erillisiä tunnuksia tarvita.

Kehitetyt palvelut ja toimintamallit soveltuvat uusien liittoumien käyttöön

Toimivalle mallille luulisi olevan käyttöä kun yliopistojen rakenteellisessa muutoksessa opiskelijat alkavat liikkua liittoumien sisällä. Samanaikaisesti peräänkuulutetaan yhä enenevässä määrin joustavia, työelämälähtöisiä opintopolkuja. Täydennyskoulutuksen ja tutkintotavoitteisen koulutuksen lähentyminen on eurooppalainen trendi. Näitäkin opintoprosesseja tukemaan virtuaaliyliopistotoiminnassa kehitetty liikkuvuuden tukiprosessimalli sopisi varsin hyvin. Lisäksi virtuaaliyliopistohankkeissa on kehitetty lukuisa määrä verkko-opetuksen ja -opiskelun ohjauksen työvälineitä ja ajankäytön hallintaa, jotka sekä edesauttavat uuden opiskelutavan omaksumista että valmentavat opiskelijoita työelämään, joka lähtökohtaisesti edellyttää verkkoympäristössä toimimisen osaamista.

On hämmästyttävää, että 54 miljoonan euron satsaus kuuden vuoden aikana virtuaaliyliopistotoimintaan on ikään kuin vaiennettu kuoliaaksi viimeaikaisissa korkeakoulupoliittisissa linjavedoissa. Tuloksien hyväksikäyttömahdollisuutta ei ole noteerattu sen enempää opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa (vuosille 2007-2012), rakenteellisen kehittämisen hankkeissa kuin korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian valmistelutoimissakaan. Myös uutta kansallista tietoyhteiskuntastrategiaa (vuosille 2007–2015) lukiessa tulee vaikutelma, että Suomessa oltaisiin ottamassa vasta ensiaskeleita tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytössä. Strategian pohjalta Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta on käynnistänyt erillishankkeen, jossa kokeillaan teknologian mahdollisuuksia opetuksessa ja opetuksen kehittämisessä!

Virtuaaliyliopiston kuusivuotisella kehittämiskaudella on tuotettu koko joukko opetuksen ja oppimateriaalien yhteiskäyttöisyyttä tukevia ja edistäviä valtakunnallisia sopimuksia, määrittelyjä, menettelytapoja, tietojärjestelmiä ja palveluja. Koko kehittämiskauden ajan SVY on pyrkinyt valtakunnallisella yhteistyöllä jakamisen kulttuurin vahvistamiseen ja erityisosaamiseen perustuvaan profiloitumiseen sekä olemassa olevien resurssien yhdistämiseen palvelujen ja tukirakenteiden tuottamisessa.

On aika tunnustaa saavutetut tulokset ja ottaa ne koko korkeakoulukenttää palvelevaan hyötykäyttöön.

Eija Ristimäki

Kirjoittaja työskentelee SVY:n palveluyksikössä viestintäpäällikkönä ja kansainvälisten asioiden asianomistajaryhmän (AOR4) sihteerinä.