Etusivu > Ajankohtaista > Näkökulma-arkisto > Verkkotyökalut kansainvälisten opiskelijoiden ohjauksen tukena
Helmikuu 2009

Verkkotyökalut kansainvälisten opiskelijoiden ohjauksen tukena

Kansainvälisten opiskelijoiden ohjauksessa on huomioitava yhä enemmän opiskelijoiden erilaiset kulttuuritaustat ja osaamistarpeet mielekkäiden oppimistavoitteiden saavuttamiseksi. Kuopion yliopiston kansanterveystieteen yksikössä on kansainvälisten opiskelijoiden ohjausprosessin tukena hyödynnetty näihin haasteisiin soveltuvia verkkotyökaluja.

Vuosittain Kuopion yliopiston kansanterveystieteen kansainvälisissä maisteriohjelmissa aloittaa 10 - 15 opiskelijaa eri puolilta maailmaa. Maisteriohjelmat ovat kaksivuotisia (120 opintopistettä). Pakolliset opinnot suoritetaan yleensä ensimmäisen lukuvuoden aikana. Toinen vuosi käytetään pääsääntöisesti lopputyön tekemiseen.

Kansainvälisten opiskelijoiden ohjauksen haasteet

Tiivis aikataulu sekä ryhmän kansainvälisyys asettavat opinto-ohjaukselle monia haasteita: heterogeeninen ryhmä opiskelijoita on opiskelutaidoiltaan ja -tavoiltaan erilaisia. He tarvitsevat runsaasti ohjeistusta esseen kirjoituksesta aina tenttiin lukemiseen. Opiskelijoilla on erilainen koulutushistoria. Osa heistä on jo suorittanut maisteritason tutkinnon, osa vasta kandidaatin tutkinnon. Myös tutkintojen pääaineet saattavat vaihdella, ollen kuitenkin kytköksissä terveystieteisiin. Lisäksi suomalainen korkeakoulutussysteemi ja tutkintorakenne ovat vieraita ja vaativat huolellista perehdyttämistä.

On ollut haastavaa tunnistaa kansainvälisten opiskelijoiden henkilökohtaisia oppimistavoitteita sekä ohjata heitä suorittamaan tulevan työuran kannalta oleellisia opintoja. Moni heistä palaa kotimaahansa, jonka uravaihtoehdot ja työelämän realiteetit ovat ohjaajalle vieraita. Tämä tilanne vaatii opiskelijoilta itsereflektointitaitoja, jotta he osaavat suunnitella itselleen parhaiten soveltuvia opintoja sekä markkinoida opinnoista saatua osaamistaan.

Kansainväliset opiskelijat ovat harvoin harjaantuneet verkon ja verkkotyökalujen käyttöön opiskelussa. Siksi vaaditaan opiskelijoiden huolellista perehdyttämistä myös verkkotyökaluihin ja ohjauskäytäntöihin. Käytännöistä esimerkiksi vertaistuutoreiden käyttö verkko-ohjauksessa ei ole heille itsestään selvää. Opiskeliijat eivät ole tottuneet saamaan palautetta toisilta opiskelijoilta ja siksi he voivat kyseenalaistaa vertaistuutoroinnin mielekkyyden.

Kuopion yliopiston kansanterveystieteen yksikössä on käytetty kansainvälisten opiskelijoiden ohjauksen tukena erilaisia verkkotyökaluja. Verkossa toteutettavan ohjauksen tavoitteena on ollut tukea opiskelijoiden oppimisprosessia, kansanterveystieteen asiantuntijuuden kehittymistä sekä vahvistaa opiskelijoiden itsearvioimistaitoja. Olemme huomanneet, että oikeiden työkalujen käyttö sopivassa vaiheessa opintoja auttaa opiskelijoiden oppimistavoitteiden saavuttamista sekä opiskelijan että ohjaajan näkökulmasta.

Opintojen ohjauksen verkkotyökaluja

Ensimmäisen lukukauden aikana opiskelijat tekevät henkilökohtaisen opintosuunnittelman (HOPS) Moodle-oppimisympäristöön rakennetussa ”Orientation to Public Health Studies” -opintojaksossa. Verkossa opiskelijat tekevät oppimistehtäviä, joiden avulla opiskelijat tutustuvat kansanterveystieteen opiskeluun ja opiskelumenetelmiin sekä tarkastelevat omaa taustaansa ja opiskelutaitojaan. Samalla harjaannutaan Moodle-oppimisympäristössä toimimiseen ja erilaisiin tehtävätyökaluihin.

Syksyllä 2007 otettiin yksikössä käyttöön sekä suomen- että englanninkielinen verkkotuutoripalvelu VERSO. Palvelun tarkoituksena on tarjota opiskelijoille tietoa ja ohjeistusta yliopisto-opiskelusta, oppimisesta, opintojaksoista sekä erilaisten tehtävien, tenttien ja opinnäytetöiden tekemisestä. Palvelu sisältää myös aiempien kansainvälisten opiskelijoiden kokemuksia omista opinnoista ja työurasta. Verkkotuutorin avulla on haluttu koota olennainen opiskeluun liittyvä informaatio yhteen selkeään paikkaan saataville.

ONNI-oppimispäiväkirja on Kuopion yliopistossa kehitetty verkkotyökalu, jota opiskelijat voivat käyttää oppimispäiväkirjojen ja portfolioiden tekemiseen. Olemme hyödyntäneet ONNI-oppimispäiväkirjaa monilla eri opintojaksoilla oppimis- ja luentopäiväkirjojen tekemisessä. Näin opiskelijat harjaantuvat reflektoimaan omaa oppimistaan ja heille jää siitä selkeä sähköinen dokumentti myöhempää käyttöä varten, esimerkiksi portfolion tekemiseen.

Mitä etuja verkko-ohjaus ja verkkotyökalut tuovat ohjaukseen?

Vaikka verkkotyökalut eivät itsessään pysty korvaamaan perinteistä, henkilökohtaisella tasolla tapahtuvaa ohjausta, ovat luodut sovellukset tarjonneet toimivia lisäratkaisuja ohjauksen toteuttamiseen. Verkkotyökalut on sunniteltu palvelemaan mahdollisimman hyvin eri kulttuuritaustoista tulevia opiskelijoita. Olemme huomanneet esimerkiksi plagiointikysymyksen olevan myös kulttuurisidonnainen asia. Opiskelijat eivät aina miellä ohjeistuksesta huolimatta, että tekstin suora kopioiminen ilman sitaatteja ja lähteitä on väärin, sillä tietyissä maissa tämä on vallitseva käytäntö oppimistehtävissä. Jotta ongelmalta vältytään, olemme tarjonneet monipuolista ohjeistusta plagioinnin välttämiseksi orientaatio-opintojaksolla sekä VERSO-verkkotuutoripalvelussa. Myös opiskelijoiden vastentahtoisuus kysyä asioista, joita ei ymmärrä, saattaa olla kulttuurisidonnaista. Siksi on tärkeää, että opintoihin ja niiden suunnitteluun liittyvää tietoa on helposti saatavilla.

Ohjaajan kannalta verkko on vähentänyt toiston tarvetta, kun opiskelijat saavat tietoa keskitetysti. Ennen ohjaajan luo menoa opiskelijat voivat tarkastaa löytyykö kysymykseen vastausta joko orientaatio-opintojakson materiaalista tai VERSO-verkkotuutoripalvelusta. On lisäksi ollut suuri etu, että ohjaus on ollut paikkaan ja aikaan sitoutumatonta. Verkkotuutoripalvelusta saavat apua myös ne opiskelijat, jotka ovat jo palanneet kotimaahansa, mutta joiden opinnot ovat kesken.

Moodlen käyttö orientaatiokurssilla on lisännyt opiskelijoiden verkko-oppimistaitoja, joita tarvitaan läpi opintojen. Lisäksi selkeä kokonaisuus ja siihen liittyvä visuaalisuus on auttanut opiskelijoita hahmottamaan paremmin heille asetettuja vaatimuksia. Opintojaksolla tehtävät kirjalliset harjoitukset auttavat heitä selkeyttämään omia tavoitteitaan. Verkossa tapahtuva oppiminen on tuonut lisää joustavuutta opiskelijoiden ajankäyttöön erityisesti opintojen kiireisessä alkuvaiheessa.

Opiskelijat harjoittelevat itsereflektiota eri verkko-opintojaksoilla ONNI-oppimispäiväkirjan avulla. He pohtivat omaa osaamistaan, tavoitteitaan ja opiskelusta saatavia kompetensseja. ONNI tarjoaa arkiston, jossa yksittäisen opiskelijan kaikki oppimispäiväkirjat ovat tallessa myöhempää tarkastelua tai yhteenvetoa varten. Opiskelija voi itse päättää minkä materiaalin hän antaa opettajan nähtäväksi. Oppimispäiväkirjojen kirjoittaminen on ollut palkitsevaa kansainvälisille opiskelijoille, jotka usein ovat tottuneet siihen, että opettaja vaatii sen yhden oikean vastauksen. Oman pohdinnan harjoittaminen on valmistanut opiskelijoita paitsi kriittiseen ajatteluun myös oman osaamisen tunnistamiseen. Kuten alussa mainitsimme, on tämä tärkeää sekä opintojen että urasuunnittelun kannalta.

Kansainvälisten opiskelijoiden verkko-opiskelutaidoissa ja niiden harjoittamisessa on keskeistä hyvä perehdytys käytettäviin verkko-oppimisympäristöihin ja –työkaluihin sekä lähituen saatavuus. Kulttuuristen eroavaisuuksien huomioiminen mahdollisuuksien mukaan lisää opiskelijoiden oppimista ja opiskelumotivaatiota sekä poistaa turhia oppimisen esteitä. Kaikki ei ole aina niin kuin näyttää, vaan kansainvälisten opiskelijoiden kulttuuritaustaan ja opiskelutyyleihin perehtyminen on tärkeää heille suunnatun verkko-opetuksen ja -ohjauksen suunnittelussa.

Maarit Sinikangas ja Ari Haaranen

Maarit Sinikangas on toiminut Kuopion yliopiston kansanterveystieteen yksikössä kansainvälisten maisteriohjelmien koordinaattorina.

Ari Haaranen toimii Kuopion yliopiston kansanterveystieteen yksikössä suunnittelijana sekä koordinoi terveystieteiden yliopistoverkosto TerveysNetiä.

Linkit: